Se olis Halloween jälleen. Se tarkoittaa sitä, että lokakuu on lopussaan ja kohta alkaa marraskuu, tuo kuukausi, jonka joskus taannoin ristin epävuodenajaksi, kun se ei oikein ole enää syksyä, muttei vielä ollenkaan talvea vaan pelkkää märkää pimeyttä. Lokakuu on ollut melko kylmä koko ajan, mutta en muista kuin parit aamupakkaset vielä tältä syksyltä silti. Ennen tätä aamua. Tänään oli aamulla pakkasta syksyn tähän astisen ennätyksen verran, huikeasti 4,5 astetta. Kuivan sään innoittamana pesetin aamulla työmatkalla autoni, kun se sitten pääsi päiväksi halliin kuivumaan.

Tänään taas mietin, jotta milloinkahan tämä Halloween oikein rantautui Suomeen? Minun kouluaikanani kukaan muu kuin meidän jenkkiläisen koulun väki ei ollut mokomasta kuullutkaan kuin Aku Ankasta. Meidän koulussa järkättiin Halloween-bileet vanhemmille, koulun oppilaille oli naamiaiset sitten Valentine's Dayna, tuona Ystävänpäiväksi Suomessa vääntyneenä jenkkien suurena juhlapäivänä. Huomenna sen sijaan on Pyhäinmiestenpäivä, Halloweenin alkuperäinen suomalaisversio. Käyköhän kukaan enää haudoilla silloin?

Suomalaiset juhlat ovat perinteisesti olleet sotien menetysten värittämiä. Ei liene sellaista pyhää, jona ei muisteltaisi sodissa kaatuneita. Mikä sinänsä on erittäin ymmärrettävää! Etenkin silloin joskus nuorena sitä valitti kuitenkin siitä, että siinä missä muualla maailmassa juhlista otetaan kaikki irti ilotulituksin ja karnevaalein, meillä katsotaan armeijan marssia ja käydään sankarihaudoilla ja miksei saman tien niillä muillakin haudoilla. Mutta minä edustankin vasta toista sodan jälkeistä sukupolvea.

Näyttää vähän siltä, että kun tämä minun sukupolveni on aikuiseksi kasvanut, on alkanut suomalainenkin juhlimiskulttuuri muuttua. Enkä nyt siis tarkoita "juhlimista", as in mäyräkoira kainalossa reuhaamista tai edes baaribilettämistä, vaan ihan sitä miten näitä erilaisia pyhiä sun muita vietetään. Se ystävänpäivä on jäänyt aika laimeaksi, mutta Halloween on ottanut tuulta alleen. Ehkä se sopii jotenkin sitten paremmin tähän meidän suomalaiseen synkkyyteen. Onhan tämä maa aika heavy muutenkin. HIMit ja Nightwishit ja Lordit ja muut.

Noita- ja pirujutut ei oikein ole koskaan olleet minun juttuni. Vastustelin aikani esikoisen halua saada noitapuku ekan luokan Halloween-juhliin, mutta annoin periksi lopulta, tuumaten että ei kai se sitten kuitenkaan ole sen ihmeempi kuin pukea tytär muumiksi. Satuolentoja ne on molemmat kuitenkin. Olin minä silti ihan iloinen nytkin, kun esikoinen tarvitsi uuden Halloween-puvun ja tosikoinen ihan ensimmäisensä, ettei kumpikaan edes halunnut katsoa niitä pirupukuja päin. Tosikoinen valitsi Tulityttö-puvun (joka oikeastaan muistuttaa prinsessapukua, mutta on musta-kelta-punainen) ja esikoinen mustan keijun/noidan puvun. Ihan jees asut. Ja onhan ne söpöjä :)



Niitä Halloween-bileitä tuntuu vähän joka suunnalla nyt olevankin. Yksi jos toinen kaveri on naamakirjassa kertonut tänään vieneensä lapsiaan päiväkotiin tai kouluun naamiaisasussa ja joillain on noita juhliakin ollut. Ja muutama on kommentoinut menevänsä itse huomenna Halloween-juhliin. Meidän tytöillä oli molemmilla bileet myös. Tosikoisella oli eilen illalla päiväkodissa party, johon sai tulla koko muukin perhe mukaan. Ja esikoisella tänään koulussa Halloween-disco, joss kaiketi oli kaikkea muutakin äksöniä. Viime vuonna ainakin lauloivat siellä singstariakin kovasti.

Itse asiassa olenhan minäkin antanut Halloweenille sen verran periksi, että viime vuonna ihan maalasin naamani parin kaverin kanssa ja lähdettiin mustissa halloweeneilemaan stadiin. Tänä vuonna tyydyin tosikoisen päiväkodin bileisiin, ihan vaan noitahattu päässä.

Työmatkalla oli normaalia pahempi ruuhka, kai tuosta pahuksen sateesta johtuen. Äkäilin itsekseni niin ruuhkan kuin pahuksen pyyhkimieni takia kun tihku eli tunnistin laittoi pyykimet jälleen täysille ja ensimmäinen säännöllinen pykälä oli liian nopea mutta käsipelillä sai kuitenkin koko aika olla pyyhkimässä tuulilasia - en ihan totta ymmärrä sen sadetunnistimeni logiikkaa kun tihkussa pyyhkimet saa järjettömän sätkyn ja viuhtovat kuivaa tuulilasia minkä ehtivät ja kovassa sateessa yhtäkkiä eivät pyyhi lainkaan. 

Syksy ja kylmät säät, pimenevät aamut ja illat. Viime sunnuntaina mies vaihtoi autoihin talvirenkaat - ajan ensimmäistä kertaa nastoilla sitten autokoulun, kun Hondani lähes käyttämättömät talvirenkaat nyt sattuvat olemaan nastat, enkä tykkää. En sen paremmin rapinasta niiden raapiessa asfalttia kuin nastojen aiheuttamasta kummallisesta ohjaustuntumastakaan. Kunhan nuo on kulutettu vaihdan taas kitkoihin.

Takassa on jälleen tuli harva se ilta. Tuohan se oman lisänsä näiden neliöiden lämmittämiseen, mutta ennen kaikkea se luo kodikasta tunnelmaa kotiin. En minä kovin paljon ole ehtinyt tässä takkatulen ääressä istua silti, enimmäkseen en ole ollut kotona kun takkaa on poltettu, tai sitten on ollut jotain hommaa juuri silloin. Sen tuoksu kuitenkin leijailee kivasti ja kun tulee lähelle, se hohkaa ihanasti lämpöä. Nyt tulin tähän rahille miniläppärini kanssa juuri kun takka oli jo hiipumassa. Lykkäsin pesään pari pientä puuta ja hetken takka jälleen rätisikin iloisesti vieressäni.

Taas on yksi työviikko hujahtanut ohi ja viikonlopustakin puolet mennyt jo. Esikoisella oli kuluneella viikolla syysloma. Maanantain tein etänä töitä kotona, vaikka loppujen lopuksi mies oli silloin flunssaisena kotona myös. Tiistain olikin mies kotona raksahommissa, keskiviikon esikoinen isoäidilläni ja torstain ja perjantain oli mies tyttöjen kanssa taas kotona tosikoisen sairastaessa. Kummallinen tauti olikin. Torstain oli 39asteen kuumeessa, joka ei hellittänyt kuumelääkkeistä huolimatta, mutta perjantaina jo taas täysin kuumeeton. Vain vähän yskää ja käheä ääni jäljellä.

Minä olen ollut hirvittävän väsynyt viime aikoina, kaipa tämä syyskuun alusta alkanut vauhti, joka ei taida mihinkään ennen joulua hellittääkään, alkaa vähän viedä verojaan. Pitäisi siis vaan nukkua vähän enemmän eikä valvoa aamuyön puolelle sen paremmin kotona kuin muuallakaan. Viime yönäkin näytti kello kahta kun menin viimein hampaiden pesulle. Kampesin silti itseni sängystä puoli yhdeksän aikaan ratsastamaan ja ratsastustunnin jälkeen lähdin parin kaverin kanssa seinäkiipeilemään. Ja selviydyin päivästä yhdellä kahvimukillisella ja ilman päänsärkyä.

Ratsastus jatkuu, tykkään :) Ja esikoinen tykkää. Käytännön syistä ratsastan tämän vuoden loppuun asti samalla tunnilla esikoisen kanssa ja siinä on jotain hirveän mukavaa! Olkoonkin että tunneilla vähän välillä harmittaa, kun joutuu toppuuttelemaan heppaansa niiden pikkuisten (ja maailman suloisimpien!) shettisten seassa ja vaihtamaan paikkaa uralla tavan takaa. Mutta ei haittaa. Pääasia että pääsee ratsastamaan! Ensi vuoden alusta sitten muuttuu tuntikuvioni.

Tänään tosiaan sitten vielä lähdin kiipeilemäänkin Tapanilan Erälle parin kaverin kanssa. Pari kertaahan olen sitä ennenkin kokeillut ja tykännyt kovasti. Nyt kiipeily on tullut esiin muutaman kerran noiden kavereiden kanssa, joten kun ehdottivat että lähtisin mukaan, olin messissä enemmittä houkutteluitta! Ja buukkasin itseni ensi keskiviikon alkeiskurssille opettelemaan varmistamista ja jotain, minkä jälkeen voinkin kiipeillä silloin kun itseäni huvittaa. Ja viedä tytötkin kiipeilemään. Esikoinen etenkin on sitä jo hinkunut vaikka kuinka. Saa nähdä iskeekö vai ei.

Takkatuli alkaa hiipua jälleen. Mies ja lapset pelaavat Monopolya loppuun tuossa lattialla. Lasten nukkuminen on ehtinyt heittää häränpyllyä vaivaisessa viikossa, vaikka on periaatteessa edes yritetty pitää kiinni jostain nukkumarytmistä. Loma silti sekoittaa sen aina. Onneksi ensi yönä saa tunnin lisää nukkuma-aikaa, kun siirrytään talviaikaan. Aamuherätys odottaa jälleen puoli yhdeksän maissa, jotta ehditään kymmeneksi pelaamaan sulkista koko sakki.

Jälleen kerran esikoinen tivasi minulta autossa matkalla kotiin ratsastamasta, jotta miksi ratsastaminen on nykyään niin paljon enemmän tyttöjen juttu kuin poikien, vaikka entisaikaan miehet oli kovia ratsastamaan. Silleen niinkuin Lucky Luke, vaikkapa. Olen jo aikaisemmin todennut, että silloinhan ei ollut autoja, joten hepat olivat se väline, jolla liikuttiin ja sittemmin sen korvasi ne autot. Tänään lisäsin, että pojilla on nykyään paljon hurjempiakin harrastusmahdollisuuksia kuin hepat, vaikkapa nyt enduro, jonka suhteen eräällä duunikaverilla poikineen on käynyt vähän kuin meillä ratsastuksen. Ensin pojat ja johan kohta iskä perässä.

 

Ei riitä, että elämästä loppuu tunnit muutenkin aina kesken, pitää sitten vielä koukuttua kaikkiin kummallisuuksiin. Olenhan joskus ennenkin noista ajoittaisista addiktioistani kirjoittanut, välillä ne on elokuvia tai tv-sarjoja, välillä jotain muuta. Kirjoihin olen kestokoukussa, mutta ehkä juuri siksi niiden lukeminen on kausittaista. Välillä jaksaa paljon, välillä vähemmän ja vaikka olisi hyväkin kirja kesken, kuten nytkin, ei välttämättä jaksa avatakaan kirjaa aikoihin. On niin paljon vähemmän energiaa vievää tuijottaa jotain ruutua.

Alkusyksystä tilailin noita leffoja Amazonilta, niitä musikaaleja. Tai no, olen minä niitä tilannut yhä, niitä on aikamoinen setti katsomatta, päälle Scarlett Pimpernel, ja nyt on tilauksessa Amazon.uk:sta muutama Shirley Temple -leffa. En ollut muistanut koko Templeä aikavuosiin, en ennen kuin sunnuntaina isoäiti luki ystäväkirjaansa, johon olin kirjoittanut joskus about 8-vuotiaana ja merkinnyt lempinäyttelijäkseni Shirley Templen. Kyl vaan, nyt muistan, tytön leffat olivat minusta hurmaavia :) Toivon, että uk:sta tilatuissa leffoissa olisi suomenkielinenkin tekstitys niin niitä voisi näyttää noille omillekin tytöille. Sellaisia klassikoita kuin vaikka Burnettin Pikku Prinsessa.

Nyt en ole kuitenkaan viikkoon, pariin oikein ehtinyt (lue: jaksanut yötä myöten) katsoa noita leffojakaan, vaan koukutukseni on naamakirjassa. Pariin otteeseen olen maininnut muistaakseni Mafia Warsin, ja nyt uusimpana FarmVille. Olen viimeksi pelannut tietokoneella viime vuosituhannen puolella! Eikun joo no, just ja just tällä vuostuhannella, kesällä 2000, kun olin viimeisilläni esikoista odottaen, yksin kotona päivät, ja aika kävi pitkäksi. Pelailin niitä tasohyppelypelejä, Keeniä, Cosmoa ja mitä niitä oli. Enpä enää muista edes.

Gradun teko-aikaan olin koukussa Tetrikseen. Pelasin sitä joka välissä ja olin siinä oikeasti hyvä. Siinä loppui pisteet kai 30000 ja alkoi sen jälkeen laskea takaisinpäin, enkka taisi olla jotain 17000 paluumatkaa. Mies loi itselleen oman Tetris-instanssin omalla high score -listalla ;) Se onnistui tuolloin ihan vaan kopiomalla ja uudelleennimeämällä tetriksen exe ja pari oheistiedostoa. Mutta Tetriksen jälkeen en muista olleeni kunnolla koukussa mihinkään peliin, koska en juuri mitään ole pelannutkaan. Vai hmm, Collapse? Okei, joskus jotain ;)

Nyt siis Mafia Wars ja FarmVille. Mafiasota on keikkojen heittämistä, tappelui toisten mafioiden kanssa, rahan sijoittamista ja esineiden keräämistä, noin lyhyesti sanottuna. Energiaa kuluu ja kun se loppuu joutuu odottamaan, että saa lisää jotta voi taas tehdä jotain. Siinä ei kuole eikä ole "elämiä", mutta kyllä siinäkin aika heikoksi voi terveys päästä ja pitää toipua. Mafiasotaa käyvät fb-kaverit muodostaa mafian ympärille ja tuen taisteluissa ja avun esineiden keräämisessä ja antaa välillä energia-boosteja. Peliä voi aina pelata hetken kerrallaan, sitten joutuu odotuskannalle energiavarantojen täyttymiseksi.

FarmVille taas on maatila. Jokaisella on oma maatila, jossa voi olla erilaisia viljelyksiä ja hedelmäpuita ja eläimiä. Kaikesta saa satoa ja sillä saa rahaa ja rahalla saa lisää sitä kaikkea. Ja lahjaksikin voi saada kaikenlaista, paljon perustuu vastavuoroiseen antamiseen maatilanaapureiden ja muiden samaan peliin koukuttuneiden fb-kavereiden kesken. Sadon kypsymistä joutuu odottelemaan, sillä välin ei välttämättä oikein ole tekemistä juurikaan. Muiden farmeilla voi käydä jeesaamassa, muttei niissäkään loputtomiin tekemistä ole.

Nuo fb-pelit on aika fiksusti tehtyjä. Ne eivät vie kerralla kamalasti aikaa, mutta "pakottavat" palaaamaan säännöllisin väliajoin korjaamaan satoa ja hoitamaan farmia, tekemään lisää keikkaa tai tappelemaan. Ja sitten voi taas hetken hoitaa omaisuuttaan ja sitten pitää taas vähän odotella. Odottaminen ei sovi minulle, olen kärsimätön. Silti vaan pelaan noita :D Kaikenlaisen muun tekemisen lomassa, samalla kun käyn muutenkin naamakirjassa. Ne tosin pidentävät vähän fb-vierailuja, joten ei ihan aina ehdi...

Kaipa tuokin villitys jossain vaiheessa menee ohi. Niinkuin on menneet virtuaalivauvat, akvaariot, fluff-lemmikit vai mitä ne oli, greenpatchit ja ties sun mitkä. Kyllä vaan aikuisetkin hurahtelee :D

Kaksi naista, kaksi miestä. Kaikki valkoisissa, mikrofonit kädessä. Accapella saa uuden määritelmän - tai oikeastaan on saanut jo useampi vuosi sitten, sillä onhan Fork jo aika monta vuotta kirjaimellisesti soittanut suutaan. Tai ehkä suullaan. Sillä ihan perinteistä moniäänistä laulua ei heidän ohjelmistonsa todellakaan ole, lukuunottamatta Kiss from a rosea ("just to show we can"), vaan rokki kuulostaa ihan rokilta heidän esittämänään, vaikkei mukana ole instrumentin instrumenttia. Vain neljä taitavaa artistia, neljä mikrofonia - ja soundman.

Pink Noise rock show -ilta oli alkamassa Svenskanilla. Olin kuullut Forkista, nähnytkin joskus telkkarissa jossain musiikki-showssa mukana. Alkusyksystä näin pätkän Pink Noisea aamuteeveestä duunissa ja tuumasin, että tuo show on nähtävä. En etukäteen tiennyt kuitenkaan juurikaan, mitä odottaa - luulin kyseessä olevan jonkinlainen juonellinen tarina rock-accapellan siivittämänä. Mutta sehän oli oikeastaan konsertti. Tai rock-spektaakkeli. Ja komea sellainen olikin!

Ensimmäisen "näytöksen" Fork oli valkoisissa. Lauloi minulle tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin biisejä, mukana mm. U2:takin (jota on kuulemma vaikea saada coverata). Spiikkasivat vuoronperään jotain väliin englanniksi "because it's so much cooler". Laulattivat yleisöä Roxetten She's got the lookilla ja lauloihan Svenskan. Tunnelma yleisössä oli teatterissa paljon tiiviimpi kuin missään stadionkoserteissa, Jätkäsaaresta puhumattakaan, niin komea kuin joku Madonnan show olikin. Väki oli mukana ihan täysillä, mikä on suomalaiselta yleisöltä varsin harvinaista. Suomalaisuuden huomasi ehkä parhaiten siitä, että standing ovationia ei nähty ;)

Forkin Pink Noise -ohjelmisto koostui pääasiassa ulkomaisesta rockista, poikkeuksena "Fork at it's hemligaste", laulamassa mm. Virve Vicky Rostin sataa salamaa ja Kirkan asemalla hengailua, ja jotain ruotsinkielistä jota en tunnistanut. Toisessa näytöksessä kööri oli mustissa ja setti oli huikea metalli-sikermineen ja pyroteknisine tehosteineen, joihin show näytti jo päättyvän - mutta oikeastaan siitä vasta alkoikin ainakin minun mielestäni kaikkein komein osuus.

Ihan siellä lopussa, ensimmäisen feikki-lopun jälkeen, kun yleisö tömisti Forkin takaisin lavalle, oli vuorossa aivan upea Jackson-pätkä Smooth Criminaleineen ja Thrillereineen. Jackon biisien jälkeen lisää vimmattua taputusta ja tömistystä. "So it's ok with you we do one more?" J se loppuhuipennus! Loppui upeimpaan mitä on - tai no, ainakin yhteen upeimmista rock-historiassa - Queenin Bohemian rhapsodyyn. WOW!

Aivan liian lyhyeltähän se tuntui. Niin ne aina. Lähdettiin kaverin kanssa ulos toistellen sitä, miten komea show oli. Ja hauskakin.  Nyt pitäisi vielä löytää jostain sopivasta nettikaupasta Pink Noise teepaita (asenne-teepaitojeni kokoelmaan, missä on jo Avenue Q, Ratkaisija, Happy Cat ja Radio Rock) ja voisipa sitä ostaa myös Forkin levyn. Kyllä sitä kuuntelee ihan ilman lavashowtakin!

Meillä on uusi sähkömies. Sellainen joka saa päivässä aikaiseksi enemmän kuin entinen sähkäri sai kuukaudessa. Joten meillä on nyt ihan oikeasti sähköt makkarissa ja perähuoneessa eikä vain leikisti jatkareilla vedettynä. Ja nyt siellä on myös kattolamput, kun tänään ostin pari sellaista. Vaatehuoneessanikin (hups, lapsus, onhan se miehenkin, mutta kun toistaiseksi siellä on vain minun vaatteitani) on kattovalo ja koska siinä on nyt myös oikea ovi eikä kissan pahvieste, kattovalo on suorastaan välttämättömyys. Jäi jo yhtenä päivänä laittamatta päälle se paita, jota olin suunnitellut, kun en löytänyt sitä pimeässä vaatehuoneesta ja jouduin laittamaan toisen.

Huomio #1: hiilihydraatit
Tein minä tämän huomion jo kesälläkin, mutta tänään se tuli taas vastaani. Nimittäin, että hiilihydraatit ihan yksinkertaisestikin sekoittaa elimistöni jonkun hormonitasapainon. Sen, mikä säätelee kylläisyyskeskusta ja kylläisyydeen tunnetta. Ja ne kerryttää nestettä ja sekoittaa aineenvaihdunnan. Ne eivät siis vain lihota liikaa nautittuina, vaan oikeasti pistävät koko elimistöni outoon tilaan, jossa tekee vain mieli syödä, ihan sama mitä. Tänään tämä taas tuli todettua, kun ihmettelin miksi vain napostelisin pitkin päivää, täysin vastoin nykytapojani. Kun tajusin, että viikonloppu kului vaihteeksi varsin hiilihydraattipitoisissa tunnelmissa.

Huomio #2: lihakset ja liikunta
Viime viikolla jo ihmettelin, miksi tanssitunneilla tuntui kroppa niin kummalliselta eikä mikään tuntunut sujuvan niinkuin normaalisti. Tänään jossain tanssisarjaan kuuluvassa jalanheittokohdassa yhtäkkiä hogasin, että minullahan tuntuu eri lihakset jäykiltä ja siten huonosti liikkuvilta kuin ennen. Tähän asti olen monta vuotta harrastanut tanssia, ja enimmäkseen vielä yhden opettajan tunneilla, joten liikeradat ovat kohtalaisen paljon tiettyjä lihaksia käyttäviä. Mutta nyt olen pari viikkoa ratsastanut (ja syksyn alusta pelannut sulkista). Olen kyllä venytellytkin - mutten sitten ehkä ihan "oikein" rasituksen kannalta.

Huomio #3: Reynaud
Mutsi on tässä jo muutaman kerran kysellyt sieltä Kanarian lämmöstä käsin, jotta joko on sormenpäät valkoisina, kun on syksy alkanut. Eipä ole vielä ollut, mutta tänään oli jo ensimmäisen kerran tänä syksynä melkein. Tuossa kun kotiin tanssitunnilta ajelin, uhkasi vasemman käden etusormesta - siitä pahiten Reynaud'n oireyhtymästä kärsivästä sormestani - lakata verenkierto. Mutta vain melkein. Sitä odotellessa. Not.

Löytö: Muse
Kerroin tänään duunissa, että ostin viime viikolla pari Musen cd:tä. Duunikaveri totesi, että oi, nuoruusmuistoja. Minulle ei, minulle se on aivan tuore tuttavuus. Olen sitä jonkun biisin verran kuullut Rockilta, sen verran että arvasin ostaa yhden vähän vanhemmista (ja täten halvemmista - pienempi menetys jos en olisikaan tykännyt) levyistä. Lumouduin albumista totaalisesti ja ostin uusimmankin. Aivan mahtavaa musiikkia, taitavaa soittoa, vähän niinkuin rock-oopperaa ja vokalisti laulaa upeasti. Väreet kulkevat selkäpiitäni pitkin tuon tuosta, kun huudatan sitä autossa. Vau.

Todistettavasti kuusivuotias lapsikin on mahdollista saada sängystä aamupesun kautta autoon noin seitsemässä minuutissa jos on tarvis. Tänä aamuna nimittäin oli.

Vähän niinkuin yhdessä yössä. Viikko sitten oli lauantaina vielä 18 astetta lämmintä ulkona ja teepaidat päällä kuljettiin päivällä tyttöjen kanssa. Sunnuntainakin vielä paistoi aamupäivällä aurinko upeasti ainakin täällä, mutta kun iltapäivästä luultiin lähtevämme mukavalle aurinkoiselle ulkoilureissulle Porkkalaan, erehdyttiin pahan kerran. Säästä meinaan. Taivas oli pilvessä ja tuuli oli aivan hirveä.