Marilka's profileMarilka's PeanutsPhotosBlogListsMore  |  Tools Help |
|
March 31 Action-putki päällä Ainahan elämäni on kiireistä, ainahan menen päivästä toiseen jonkinlaista matalalentoa. Mutten onneksi ihan koko aikaa ihan tässä määrin kuin nyt viime ajat ja tulevatkin. Putki alkoi silloin puolitoista viikkoa sitten Lappeenrantaan lähdöstä. Kolme päivää siellä, kunnes keskiviikkona lensin himaan piskuisella noin 30-paikkaisella propellikoneella, jonka 2-henkinen miehistö tuli jostain ulkomailta - perämies väänsi englantia lähinnä skottilaisittain tai jotain. Torstaina oli hyvä aikomus olla kotona ilta lasten kanssa, mutta tosikoisen ikävä vastikään Thaimaan reissulta palannutta parasta ystäväänsä muutti sen suunnitelman - tyttäret olivat illan kylässä siellä ystäviensä (siskokset) luona. Ja minä houkuttelin (mikä ei ollut itse asiassa kovinkaan vaikeaa ;) ) ystäväni siskosten äidin kanssani Jumboon käymään. Agendassa oli kahvilla lörpöttelyä ja meidän tosikoisen synttärilahjan ostoa. Meikkipäätä ja geelikyniä taiteilevalle prinsessalle ;) Perjantaina oli duunissa suunnittelupäivä, jonka päätteeksi illanviettoa, joka vähän venähti, kuten tavallista. Aikaiseen meni... Viikonloppuna sai onneksi vähän hengähtää. Lauantaina kävin ulkona vain pikaisen ruokakauppareissun verran tosikoisen ollessa yksin kotona! Mies kävi esikoisen kanssa uimassa, ja sillä välin minä siis käväisin kaupassa - tosikoinen tosissaan tahtoi jäädä kotiin tekemään palapelejä ja harjoitteli vähän kännykän käyttöäkin siinä, itsenäistymisaskelia! - ja sitten tehtiin ruoka yhdessä tyttären kanssa. Ja sunnuntaina oli ystäväperheen lapsen 1-vuotissynttärit. Eilen ei ollut yllättäen ollenkaan maanantainen päivä. Muuten kuin että huomasin vasta kesken työpäivän, että olin luvannut mennä yhteen vuosikokoukseen duunin jälkeen, ennen tanssituntia, joten se siihen kohti kaavailemani rauhallinen hetki hoitaa erinäisiä juoksevia asioita menikin siellä vuosikokouksessa. Missä sain sentään hyvää piirakkaa. Ja sieltä tanssitunnille ja puoli yhdentoista jälkeen kotiin. Tänään olen sentään tullut töistä kotiin ajoissa, hakenut tosikoisenkin. Mutta oli pakko lähteä liikkeelle vielä illalla, Cittariin, hakemaan lauantaita varten jätskejä ja torstaita varten keksejä ja esikoinen tahtoi ostaa pikkusiskolle lahjan. Vielä pitäisi ehtiä tällä viikolla kauppaan ajan kanssa, ostamaan lopu juhlaherkkutarvikkeet. Koko viikonloppu menee tosikoisen 6-v synttäreitä juhliessa: lauantaina (esikoisen koulupäivän jälkeen...) lastenkutsut, sunnuntaina vuorossa sukulaiset ja ystävät. Ja minulla vaihteeksi vähän kovemman luokan leipomistavoitteet, parin laiskan vuoden jälkeen. Ensi viikon piti olla hiljainen, mutta kattia kanssa, siellä on ripoteltuna kaikkea pientä joka päivälle. Onneksi sitten on pääsiäinen, pari ylimääräistä vapaapäivää! On sielläkin jo sovittua menoa anoppilaan ja siskon pitäisi tuleman meille miehensä kera pääsiäisaterialle myös. Mutta se on yhtä hyvä kuin lepäisi perheen kanssa. Siskoa on aina ihana nähdä eikä ateriankaan laittaminen ole sen kummempi kuin omalle perheelle. Miten tämä onkin taas tällaista haipakkaa? Suoranaista palapeliä. Mutta toisaalta, tämän pelin palat ovat mukavia :) Entäs sitten minun äitini? Mutsi luki tuota edellistä postausta ja pyysi, että kirjoittelisin omat vastaukseni hänestä tänne. Joten äiteen pyynnöstä: aikuisen lapsen vastaukset galluppiin :) 1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle? hei pupu! (ja kerranpa päätyi tämä oikeen screenillekin, kun koneeni oli tykissä kiinni, mutta onneksi vain sisäisessä palaverissa) 2. Mikä tekee äidin onnelliseksi ? halaaminen ja se että me (s.o. sen lapset perh.) ollaan onnellisia. ja tämän lukeminen ;) 3. Mikä tekee surulliseksi? ilkeämieliset ihmiset 4. Miten äiti saa sinut nauramaan? omalla ihanalla kierolla huumorillaan :D (jonka tosin olen enempi tai vähempi myös perinyt...) 5. Millainen äitisi oli lapsena? tunnollinen ja kiltti 6. Kuinka vanha äitisi on? 22v minua vanhempi eli ei mikään vanha vielä :) 7. Kuinka pitkä äitisi on? puolen sentin tarkkuudella saman pituinen kuin minä ja siskoni, eli 168cm 8. Mikä on äitisi lempipuuhaa? lukeminen, auringossa makoilu 9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla? harvemminpa enää olen paikalla, joten elää elämäänsä 10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän? mutsi on jo jollain tapaa kuuluisa, lehtikirjoituksistaan, tv-haastatteluistaan, kirjankäännöksistään - mutta enimmäkseen vain tietyssä viiteryhmässä 11. Missä äitisi on tosi hyvä? kirjoittamisessa, kielissä 12. Missä äitisi ei ole hyvä lainkaan? laskutoimituksissa :D 13. Mitä äitisi tekee työkseen? kääntää kirjoja 14. Mikä on äitisi lempiruokaa? taitaa olla vähän sama vika kuin mullakin, että luettelo on pitkä, mutta mainittakoon nyt vaikka sushi, bahmi goreng, spaghetti bolognese 15. Miksi olet ylpeä äidistäsi? koska se on viisas ja onnistunut kasvattamaan kahdesta jääräpäästä kohtalaisen kunnollisia ihmisiä 16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi? hehe, mummo ankka :D 17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä? jutellaan 18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi? paljonkin... samaa näköä, huumoria, kirjallista taipumusta, pituus nyt ainakin 19. Mitä eroa teissä on? minulla on paljon paksumpi tukka :D 20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua? tähän voisin vastata kuin omat lapseni minusta: kaikesta. koska se on mun äiti. 21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä? ylös uima-altaalle Bonus-kysymys: Mikä on parasta äidissä? se, että se on minun äitini ja voin aina luottaa äidin rakkauteen. äidin luo voi mennä (ainakin puhelimitse nyt kun on siellä maapallon toisella laidalla), tapahtuipa elämässä mitä tahansa, koska äiti on aina minua varten ja valmis lohduttamaan ja vaikka taistelemaan koko maailmaa vastaan minun puolestani jos niin tarvitaan. [Miss you mom! Ja kiitos tosikoisen paketista - avasi sen jo ja oli ihan onskana :) ] March 25 Lasten suusta totuus äidistä[Kopioi viesti, kysy lapseltasi vastaukset ja kirjoita ne muistiin JUURI niinkuin ne sanottiin.] Haastattelin molemmat tytöt erikseen. Tosikoinen (J, 6v) pomppi ja heilui ja kuikki välillä olkani yli tarkkaillen kirjoitustani vaikkei osaa edes lukea - mutta sen verran hogas, että huomautti parin äännähdyksen yhteydessä, että siitä puuttui jotain :D Kysymysten jälkeen sanoi: "Nyt voit kysyy multa niitä vaikeempii." "Ei mun tarvii, sekin on ihan hyvä vastaus, ettei tiedä." "No kysy lisää." "Ei näitä oo enempää." "No keksi lisää!" Ja esikoinen (M, 8v) puolestaan lojui uhmakkaana sängyllä, juuri suivaantuneena siitä, ettei iskä lukenutkaan Tinttiä loppuun asti. Ja kun kysymykset loppuivat, sanoi: "Kysy jotain lisää!" "Ei niitä kysymyksiä oo enempää." "No keksi niitä lisää!" "No en mä nyt keksi, kun tää oli tällanen kysely." "No mä haluun lukea siskon vastaukset." Ja lukikin. Ja vänkäsi hetken päästä uudestaan lisäkysymystä. Joten lopulta keksin tytöille bonuskysymyksen tuonne loppuun. Ainakin se meissä on yhteistä, että tykätään vastata kyselyihin :D 1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle? J: äh, liian vaikee, kerro vastaus! M: mitä sisko vastas? [ei sun tarvii sitä tietää] aina? [no usein] *hiljaisuus* [saanks mä sulta vastausta?] no saiksä siskolta vastausta? [siis saanko mä sulta muuta vastausta ku vastakysymyksen?] --> no saanks mä sulta vastausta? 2. Mikä tekee äidin onnelliseksi ? J: että minä autan äitiä M: no jos mä vastaan sille 3. Mikä tekee surulliseksi? J: se et me ei totella äitiä M: no se et mä en vastaa sille 4. Miten äiti saa sinut nauramaan? J: että äiti kutittaa minua M: et se kertoo ihan höpöjuttuja 5. Millainen äitisi oli lapsena? J: semmonen et sillä oli silee tukka ja sit äiti oli kaheksanvuotias M: no mistäs minä sitä voisin tietää! 6. Kuinka vanha äitisi on? J: ai nyt? 33 M: 33 7. Kuinka pitkä äitisi on? J: ei muista M: no emmä tiiä! 8. Mikä on äitisi lempipuuhaa? J: no olla koneella! M: kirjottaa jotain ihme blogia 9. Mitä äitisi tekee, kun et ole itse paikalla? J: töitä M: tekee jotain tietokoneella 10. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän? J: ei tuu mieleen M: sä tekisit tietokoneella-olemis-ennätyksen 11. Missä äitisi on tosi hyvä? J: noo... tiskaamaan tai pesemään pyykkiä M: kirjottamaan tietokoneella 12. Missä äitisi ei ole hyvä lainkaan? J: no öööh... pitää vähän miettiä... M: leikkimään lasten kanssa 13. Mitä äitisi tekee työkseen? J: no äiti tekee työkseen... tekee töitä koneella M: kirjottaa koneella jotain 14. Mikä on äitisi lempiruokaa? J: salaatti ja oliivit, suolakurkku M: emmä tiiä 15. Miksi olet ylpeä äidistäsi? J: siksi koska se on niin nätti ja tekee aina kivoja juttuja minulla. muttei ihan aina. M: emmä tiiä 16. Jos äitisi olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi? J: mmmjöö... ei mikään M: aku ankka 17. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä? J: me ollaan tehty ainaki se tarrajuttu seinään yhdessä M: emmä tiiä. [sä oot tosi kivalla tuulella vastaamaan näihin] ei mitään. [no kai me nyt jotain joskus tehdään...] no käydään kaupassa 18. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi? J: noo.. vähäsen olis samaa siinä kun me viikattiin pyykkejä samalla tavalla M: minä kasvan samalla tavalla ku äiti tässä iässä 19. Mitä eroa teissä on? J: et me laitetaan erilaisii housuja M: no se et äiti on aikuinen 20. Mistä tiedät, että äitisi rakastaa sinua? J: koska se on mun äiti M: no kaikesta 21. Mikä on äitisi lempipaikka, minne mennä? J: hmm. ei tuu mieleen M: blogiin [ja räkänen nauru päälle] Bonus-kysymys: Mikä on parasta äidissä? J: se että äiti tekee niin hyviä pullia. ja että äiti on niin lämmin ja ihana M: se että se paistaa niin hyviä lettuja Summa summarun, äiti rakastaa kyllä ja lapsetkin sen tietää, mutta on vähän huono olemaan läsnä, kun on niin paljon koneella... March 24 ...seiska ole mikään aika sulkea!Tänään päädyin työpäivän jälkeen kauppoihin, yllätys yllätys. Kovin pieniähän nämä Lappeenrannan "kauppakeskukset" on, mutta olihan siellä sentään saman katon alla kaikki, mitä minä tarvitsin, joten en sinänsä valita ;) Pari tuntia sain aikaa kulumaan kaupassa jos toisessakin.
Ihan ensiksi seilasin HenkkaMaukkaa ristiin rastiin, sovitin vaatetta jos toistakin ja lopulta päästin järjen äänen kuuluviin edes sen verran, että kassalle asti pääsivät vain uudet farkut, niihin vyö, musta Hello Kitty -pyjama ja yksi toppi. Kauppaan jäi muutamakin vaatekappale, joiden tarvearvo oli huomattavasti pienempi. Seuraavaksi seikkailin Seppälään, mistä ostin vain Hello Kitty -sukat tytöille tuliaisiksi. Siitä jatkoin Kappah'liin, mistä mukaan lähti hauska edestä solmittava pusero. Kenkäkauppassakin seilasin, siellä oli kolmet kengät 90 eurolla ja on vähintäänkin ihme, että sieltä poistuin ilman kolmea uutta kenkäparia :P  Shoppailujeni päätteeksi alkoi jo olla vähän nälkä, joten meinasin istahtaa kauppakeskuksen kahvilaan haukkaamaan salaatin tai jotain. Mutta nainen tiskin takana olikin jo keräilemässä hintalappuja pois vitriineistä, joissa ei enää kovin monta sämpylänjämää ja kuivahtanutta kakunpalaa toisaalta jäljellä ollutkaan. Oli mitä ilmeisimmin sulkemassa ja koska ei mitenkään reagoinut siihen, että pölähdin siihen vitriinejä pällistelemään, tulkitsin, ettei ollut mitään suurta intoa saada minusta päivän viimeistä asiakasta. Lähdin siis pois. Lindexin kautta.
Kävelin hotellia kohti, tehden kurvan Lappeenrannan tyhjälle torille, sille josta ilmeisesti oikeasti olisi jonain toisena kellonlyömänä jonain toisena päivänä jonain toisena vuodenaikana voinut saada niitä atomeita ja vetyjä, joita kaverit usuttivat sieltä ostamaan. Nyt oli tori autio ja tyhjä, joten käännyin kannoillani ja suuntasin takaisin kohti keskustan liikkeitä. Vain todetakseni, että ne olivat kiinni. Tai siis ainakin lähin kauppakeskus oli.
Käväisin K-kaupassa ostamassa itselleni jotain iltapalaa jälleen täällä huoneessani nautittavaksi - huomattavasti mukavampi syödä koneen ääressä yksin kuin ravintolassa yksin. Ravintolassa yksin on jotenkin ankeeta ellei jopa säälittävää. Kauppakin näytti siinä varttia vaille seiskalta samalta kuin meillä päin kaupat näyttävät varttia vaille ysiltä. Liha/kalatiski oli jo tyhjennetty ja tuoreleipälaatikoissa pulla etsi kaveriaan. Ei kait sekin voinut olla menossa jo seitsemältä kiinni?!
Oikeastaan olin varautunut kyllä siihen, että shoppailu loppuu seven sharp, siksi läksinkin kauppoihin asiakkaalta suoraan. Opin viime keväänä Oulussa, ettei pikkukaupunkien keskustoissa kaupat olekaan auki ysiin asti kuten stadissa. Mutta että kaikki kahvilatkin sulkivat oviaan jo siloin? Onkohan pikkukaupungeissa tämän vuoksi syntyvyys suurempi kuin stadissa? Jotenkinhan se pitää kompensoida, ettei saa shopata droppaamiseen asti :D March 23 Reissun päältäVäsyttää... Istun peiton alla hotellihuoneessani Lappeenrannassa läppäriäni naputellen ja ihmetellen tuon tuosta tovin aikaa kuuluvaa kummallstia rahisevaa meteliä. Hotellissa on joku remontti menossa, kait se liittyy jotenkin siihen. Kunhan yöksi hiljenee... Ei sitä ainakaan viime yönä kuulunut. Yksi yö täällä siis jo takana - eilen hyppäsin junaan iltasella. Keskiviikkona lennän takaisin kotiin. Työreissullahn minä, tietty.
Ehdin tuossa jo työpäivän päätteeksi tehdä kävelylenkin tuolla Lappeenrannan linnoitusalueella ja satamassa. Mutta pitemmälle ei kohmeiset jalat kantaneet, ja sormetkin uhkasivat jo pudota pois kylmyydestä. Täällä on selkeästi kylmempi kuin stadissa tai himassa sen lipeillä on viime päivät ollut. Tai no, netin mukaan tuolla on kolme astetta pakkasta ja pk-seudulla tänään yksi (mutta se onkin muutaman asteen verran vähemmän kuin siellä on viime ajat ollut). On täälläkin ollut sen verran lämmin, että tuolla pölyää hiekka ja pahasti.
 Kuvia otin tuolta karusta valkoisenharmaasta maailmasta. Omalla tavallaan kaunistakin, mutta jotenkin niin väritöntä. Sataman torilta yritin bongata paikkaa josta saisi atomeita tai vetyä edes, mutta jokainen kioski siellä oli kiinni - enkä toisaalta tiedä olinko edes oikeall torilla. Tuolla sata metriä keskustan ulkopuolella näyttää näin talvisaikaan olevan hurjan hiljaista. Ja museotkin kiinni virka-ajan ulkopuolella. Ei sillä, Viipurinäyttely on nähty, enkä minä nyt niitä taidemuseoitakaan ihan hirveästi jäänyt suremaan.
    Aika yksinäistähän tämä tällainen matkaaminen on. Aamulla tuntui todella yksinäiseltä istua itsekseen aamupalalla, kun kaikilla muilla tuntui olevan seuraa ja olipa joukossa jokunen perhekin. Ja taustalla vielä soi sellainen surumielinen musiikki. Onneksi aamulla kuitenkin paistoi aurinko, se piristi mieltäni kummasti! Ja päivä asiakkaiden kanssa oli ihan mukavaa, porukka leppoisaa. Silti, vaikka oli ihan kiva tehdä pieni kävelylenkki kaikessa rauhassa ja istua koneella keskenään, oli pakko laittaa musiikki soimaan koneella, oli niin hiljaista. Kyllä sitä perhettään vähän ikävöi. Tai ainakin omaa kotia ;)
Eilen muuten ennen lähtöäni viime töikseni aloitin uuden blogin - vähemmän intohimoisen mutta sinne päin keittiöihmisen eli ihan tavallisen perheenäidin ruokablogin. Sain eilen päiväruualla päähäni sellaisen aloittaa, saa nähdä näenkö siinä mitään mieltä jatkaa :D Mutta on nyt ainakin nyt olemassa... March 21 Yhdessä hyvä tuleeTänään on ollut aivan ihana lokoisa päivä perheen kesken, vaikka siihen paljon touhua ja menemisiä - ja sitä normaalia vänkäystä ja säätöä ja hermojen kiristystä - sisältyykin. Silti jotenkin vain se, että oltiin kaikki yhdessä, teki päivästä rennon ja leppoisan ja nyt illalla on hyvä mieli - vaikkei lasten nukkumaanmenokaan sujunut ilman jonkinsortin itkuraivareita tai vastaavia mökötyksiä.
Kuljetusfirma siirsi eilen meille faijan entisestä asunnosta massiivisen perintökaapin, kokopuuta ja komea. Ja kun viime viikonloppuna hilattiin miehen kanssa piano paikalleen - kaappi tuli sen kanssa samalle seinälle - on olohuone saanut taas harppauksen verran omaa ilmettään. Tänään sain ahaa-elämyksen siitä, mitä sieltä vielä puuttui. Monta päivää minua vaivasi ajatus siitä, että jotain upuu. Tänään sen viimein hogasin miehen ja esikoisen pelatessa siellä lattialla Muumi-Yatzya. Se kaipasi kunnon isoa rahia takan eteen. Ja sellaisen se sai!
  Lähdettiin koko porukalla liikkeelle viemään lastillinen tavaraa kirppikselle (minähän en itse sieltä osaa mitään ostaa, mutta uskollisesti kannan sinne kaiken oman vanhan kierrätyskuntoisen poisheittämisen sijaan), pesettämään toitsukin ja Varistoon huonekalukauppoihin. Käveltiin sisään Sotkaan ja etsimäni rahi seisoi siinä suoraan nenäni edessä. Loistavaa! Kierrettiin vielä Sotka läpi, Isku ja pala Askoakin, katseltiin mattoja ja matalaa tasoa laitettavaksi olkkarin ikkunan eteen sitten kun telkku siirtyy omaan huoneeseensa. Kodin Anttilasta mukaan lopulta lähti yksi matto meidän makkariin sekä seinäkello tosikoisen huoneeseen. Ja vähän jotain muutakin.
 Olohuone näyttää nyt ihanan kodikkaalta sen rahin kanssa! Olkoonkin, että siellä vielä seilaavat ne pari nojatuolia, jotka ovat matkalla telkun kanssa samaan huoneeseen, sitten aikanaan. Ja kun vielä laiteltiin seinille taulu poikineen, näyttää täällä taas paljon kodikkaammalta kuin vaikka eilen :) Siinä taulujen laiton lomassa likat saivat show-kohtauksen, vuorotellen toinen "soitti" pianoa (nyt kun se vuoden pressutuksen jälkeen on paikallaan) ja lauloi (hyvin :) ) ja toinen tanssi. Me miehen kanssa istuttiin sohvalla yleisönä. Jotain suunnattoman arvokasta siinä hetkessä.
  Ruokakin laitettiin esikoisen kanssa yhdessä. Tytär paistoi lättyjä taikinasta, jonka olin laittanut perunoiden kiehuessa, minun vääntäessäni vieressä perunoista muusia ja paistaessa poronkäristystä. Menu esikoisen makuun (muusia lukuunottamatta, mutta se taas olikin tosikoisen makuun ;) ), poronkäristys on neidin herkkua ja lätyt oli tytär tilannut ihan vartavasten, ja halusi nimenomaan itse saada ne paistaa. Ja tulipa samalla tytölle lyhyt oppitunti ruuanlaittoakin, kun vierestä katsoi minun touhuani. Totesikin siinä: "Nytpä tiedän ainakin, miten yksi herkkuruokani valmistetaan."
Tällaiset päivät ovat kallisarvoisia tässä turhankin hektisessä elämässäni - elämässämme. Minulla oli tällekin päivälle alustava meno, mutta päätin jättää sen väliin, koska olin eilen menossa ja huomenna lähden Lappeenrantaan työmatkalle keskiviikkoon asti ja muutenkin taidan olla lennossa jatkuvasti. Nautin kuitenkin suunnattomasti nimenomaan siitä, että koko perhe on yhdessä ja tehdään vaikka kuinkakin arkisia asioita, mutta yhdessä. March 20 AjankuluaHitsi! Painoin vahingossa back ja se oli sit goodby postaukselle... Gaah! Istun dösässä matkalla stadiin iltaa viettämään, eikä täkkä editorilla saa kappalevaihtoja tehtyä... Ei se mitään, kirjotetaan uusiks, ihan ajanvietteheksi vain. Esikoinen hämmästeli eilen iltapalalla, miten voi olla jo taas perjantai käsillä, vaikka just oli maanantai. My sentiments exactly. Justhan eilen oli se pahuksen maanantai ja toissapäivänä edellinen perjantai! Mihin nää päivät oikeen valuu, kun tuntuu, ettei viikossa enää ole kuin maanantaita ja perjantaita? Āika hujahtaa sormista järjetöntä vauhtia, ei ihme että tuntuu ettei mitään ehdi ikinä... Toisaalta, välillä minuutit matelee ja pahasti. Kuten eilen odottaessani autonpesuvuoroani Teboilin pihassa, se 40min tuntui vähintään vuodelta. Etenkin, kun en just sillon tai just siellä, who knows, päässy kändellä nettiin, että olisi voinut edes meilejä hoitaa siinä odottaessa. Yhtä kaikki, kohta on huhtikuu ja nuorimmaiseni täyttää kuusi. Mihin tää aika katoaa?
March 17 Vettä kengässä ja muita mietteitäEilen esikoisella oli ysin kouluaamu. Neiti oli laittanut kellonsa herättämään varttia vaille seitsemän, nousi pirteänä sängystä ja oli periaatteessa valmis kouluun jo pitkälti ennen kahdeksaa. Tänään oli kahdeksan aamu, mies yritti saada tytärtä sängystä ylös puoli seitsemän aikaan, varttia vaille lapsi viimein laskeutui sängystään ja kömpi sohvalle torkkumaan ja lopulta itki seitsemän aikaan, yhä sohvalla maaten: "miks te koko ajan ahdistelette mua! kohta mä en nouse ollenkaan!", kun vuoroin koitettiin patistaa lasta aamutoimiin.
Suihkussa seistessäni mietin, miten vaikeaa se aamunouseminen oikeasti on itsellenikin. Luulisi, että siihen olisi tottunut jo lapsena, kun koulunikin kävin ysiluokkaan asti koulussa, jossa joka aamu oli kasin aamu. Juurikaan en myöhästellyt, mutta aika viime tipassa olin aina. Samassa koulussa ollut sisko lähti himasta parikymmentä minuuttia ennen minua. Vain seiskalla läksin kouluun lähes säännönmukaisesti ajoissa - ja silloin motivaattorina oli poika. Kundi, joka oli ollut samassa koulussa aiemmin, mutta jonka kanssa nyt meni koulutiet ristiin ja jos lähdin sopivaan aikaan saatoin kohdata hänet matkalla. Suuri teinirakkauteni, ennen kuin tapasin mieheni.
Mutta siis ei, en ole tottunut aikaisiin aamuihin vieläkään. Noin yhdeksäksi, tai vähän vaille, saan itseni raahattua duuniin. Kahdeksaksikin toki vääntäydyn aika usein, kurssiaamuina se on aivan called for, jos ei muuten niin jotta ehtii aamupalalle :P
Eteisessä lähtiessä pohdin, laittaisiko jalkaan uudet "korolliset" tennarit vai uudet karvavuoriset tennarit. Karvavuoriset ovat päältä jotain muovia, joten olisivat sen kannalta oikeammat jalkineet tuohon loskaan, mutta toisaalta, nyt on kevät, kevyemmät kengät veivät voiton. Nyt on kevät. Okei, on nollassa tai max pari astetta päälle, mutta minä olen siirtynyt nahkatakkeihin ja sillä hyvä. Lumet sentään kuitenkin sulavat hyvää vauhtia, on märkää ja kuraista ja katolta rysähtelee massoittain lunta alas. Aika jättää talvi(vaatteet) taakseen. Silti, kengänkärjelle jäi autoon mennessäni vähän lunta, joka suli ja valui tennarin kankaalle ja siitä sisään, tippa kylmää vettä.
Työmatkalla kuulin uutisista, että Ruotsissa on jossain teurastamoissa keitetty sikoja elävältä. Syynä pieleen mennyt tainnutus, jonka seurauksena siat ovat heränneet, kun ne on laitettu kiehuvaan veteen. Niinkun, eeuuwww! Tuollaisia juttuja ei kerrassaan pitäisi kuulla, jos aikoo säilyä sekasyöjänä. Vähän niinkuin nämä kanat joiden jalat kasvavat kiinni kanalan lattiaan? Todellisuuspohjasta en ole satavarma, mutten kamalasti halua sitä miettiä, sillä kanaa syön lihoista mieluiten. Ja kananmunat ostan aina luomuna tai vapaan kanan munimina.
Duunissa heitin duunikaverille tokarin, kun oli ollut viime viikolla julistustani kuuntelemassa, mutta tokari oli jäänyt vielä pöydälleni. Hivenen katkerana totesin, että itselläni ei ole vieläkään yhtään sellaista vaikka syytä olisi, mutta niitä ei meillä ennen henkilökunnalle jaeltu, Esikoisellanikin on meiltä todistus, samoin miehelläni, mutta minulla ei. Mistä johtuikin mieleeni tyttäreni edesottamukset jälleen. Fiksu lapsi, mutta välillä menee melkein ylimielisyyden puolelle.
Patentti pohdiskelija-tyttäreni eilen aamulla hampaidenpesulla kertoi minulle sunnuntain retkestään Kansallismuseoon yhdessä mummin (ja tosikoisen ja serkun) kanssa. Jänskin juttu oli kuulemma ane-arkku. Kerroin tytölle, että ennenvanhaan ihmiset uskoivat, että laittamalla rahan arkkuun, he pääsevät taivaaseen. "Oliks ne vähä niinku taikauskosia?! Miks ne sellasta uskoi?" "Koska papit niin opetti, eikä tavallinen väki osannut lukea, joten he uskoivat mitä pappi sanoi." Muutaman miksi-kysymyksen ja vastauksen jälkeen välillemme laskeutui hetkeksi hiljaisuus.
"Siitä tulikin mieleen, että kun säkin kaikkea nykysin googletat, muistathan, ettei netissä kaikki ole välttämättä totta. Voit kysyä vaikka äidiltä tai isiltä apua, jos et oo varma, mikä on totta ja mikä ei." "No kuka nyt ei tietäs, ettei kaikkee siellä voi uskoa, kun nettiin voi kuka vaan kirjottaa mitä vaan! Hei haloo!" "Ööö... ei kaikki tiedä, mut hyvä jos sä tiedät." "Niin se opeki sano siellä kurssilla." "Nii... mut kaikki ei oo käyny meillä sitä nettikurssia..." Niin, tytär istui siis viime elokuussa päivän meillä henkilökunnan lasten nettikurssilla. Ei sitten vissiin ihan turhaan ;) March 16 Hosumalla ei tule kuin ruumiita...tapasi edesmennyt ukkini sanoa, ja oli niin oikeassa että ihan itkettää. Vaikkei sentään yhtään oikeaa ruumista ole tullut hei, nou hätä! Mutta niin se vaan on, että tämä rivakkuuteni ja ripeäliikkeisyyteni saattaa minut ongelmiin aina silloin sun tällöin, välillä isompiin (kuten vaikkapa viruksen nakkaaminen koneelle ihan vaan siksi, että sormet toimivat aivoja nopeammin), välillä pienempiin (ei, sellaiset esimerkit eivät edes jää mieleen...).
Tänä aamuna oli vaihteeksi yksi maanantai elämässän. Sari, kyllä se vaan niin on, että viikon ensimmäisessä päivässä on jotain, mikä ei sovi minulle ollenkaan, aina sattuu ja tapahtuu kaikkea, mitä ei satu ja tapahdu minään muun viikonpäivänä. Tänään kaikki alkoi ihan lupaavasti, aamu sujui muksujen kanssa oikein leppoisasti ja hyvin, aina siihen asti, kun esikoinen alkoi etsiä kollaria päälleen.
Materiahan ei fysiikan lakien mukaan katoa, mutta kyllä siinä vaiheessa, kun tyttären jokainen huputon pusero on hukassa, tuntuu kadonneen jäljettömiin, alkaa jo melkein uskoa senkin olevan mahdollista. Mutta vain melkein. Etsin kuivurin ja puhtaan pyykin korin - en laatikoiden purkamiseltani eilen ehtinyt laittaa vaatteita kaappiin - ja tyttären vaatekaapin ja lattiat ja sen pehmolaatikonkin, jolla on tapana syödä tyttären sukkia. Ei, kollareista ei jälkeäkään! Ja pyykkikori oli pesty viikonloppuna tyhjäksi, joten ei sielläkään. Lopulta joku äidinvaisto sai minut katsomaan tyttären huoneen tyhjään kaappiin, ja avot! sinnehän ne oli puserot sullottu kaikki yhteen läjään muun romun kanssa, tulosta lauantain "huoneensiivouksesta". Jep.
Olisihan tyttärellä ollut niitä hupullisia puseroita päälleen laittaa, joten ei hätä sen näköinen (tytär vaan mieluummin käyttää takkien alla huputtomia, and I get that, sitä paitsi, on ärsyttäävää jos tavarat on hukassa). Mutta juuri kun olin jo lähdössä ovesta ulos tosikoisen kanssa, sanoi esikoinen: "Äiti, nyt on jo vähän pahemmasta asiasta kyse, mä en löydä kännykkääni!" Jee! Etsintäpartio käyntiin uudestaan! Etsin keittiöstä ja tytön hyllyiltä ja työpöydältä ja löin pääni yllä olevaan parvisänkyyn ja... valitin, että pitäs päästä duuniin ja... ja tytär huikkasi: "kyllä sä pääsetkin, se oli siellä käsilaukussa diskon jäljiltä!" Jep.
Säntäsin ovesta ulos tosikoisen perään, joka oli jo mennyt autolle edeltä. Ja totesin neidin lähteneen ilman hanskoja, kädet vain eilen laatikoiden kätköistä löytyneessä muhvissa. "Äiti, mähän sanoin sulle, että otat mulle hanskat!" "Ei, tytär, mä sanoin sulle, että otat itselles hanskat!" Eihän siinä muuta kuin tytär autoon, "laita ainakin turvavyös kiinni sillä välin!" ja sisältä hakemaan lapselle käsineitä. Ja sitten viimein auto käyntiin. Ihme kyllä, oltiin jopa ihan ajoissa lähtemässä, mistä onnittelin itseäni kaiken tuon jälkeen. Mutta olipa silti sellainen "liikkeelle ja äkkiä" -olo, joten...
Joten huitasin auton peruutusliikkeeseen sellaisella rivakalla eleellä, peruutin tielle - tai niinhän minä luulin! Mutta nappasinpa kurvan siinä hosuessani vähän tiukaksi, jolloin toinen takarengas osui lumivalliin ja auto hujahti hankeen että humpsahti! Jippii. Ei liikkunut eteen, ei taakse. Eturenkaiden alla jäätä. Auton mahan alla lunta. Takarenkaiden alla, ei mitään? tai no, toisen alla lunta, massoittain lunta... Pääsi sana jos toinenkin ja tosikoisen sanavarasto taisi vähän kasvaa...
Ei siinä muu auttanut kuin hakea varastosta lapio, sellainen ihan kunnon rautalapio, ja alkaa kaivaa lunta auton alta. Lienen ollut näky noissa saappaissani ja lyhyehkössä hameessani (mutten sentään ollut siinä tiukassa farkkuhameessa, jonka viime tipassa ennen lähtöä vaihdoin väljempään mustaan, kun en ollutkaan ollenkaan farkkuhame-fiiliksellä) lunta lapioimassa. Tai olisin ollut, jos olisi ollut joku näkemässä. Valitettavasti näytti naapurusto sangen tyhjältä, tai ainakin kaikki avuliaat miehet loistivat poissaolollaan... Edes kivitalon toisen kerroksen raksamiehistä ei näkynyt vilaustakaan, ei tietenkään, kun olisi tarvinnut! Joten huhkin apinanraivolla sitä lunta pois, kokeilin välillä joskos auto liikahtaisi, mutta ei.
Lopulta totesin, että jostain pitää saada joku vähän tönäsemään auton nokkaa, eiköhän se sitten lähde alamäkeen ihan ok. Takarenkaat olin jo saanut sentään putomaan kovalle maalle (mutta lumen päällä ne yhä olivat). Tosikoinen ehdotteli, että kutsuisin hinurin, mutta hei! kellä on aikaa sellaista odotella?! Joten läksin huhuilemaan niitä raksamiehiä, joiden tiesin olevan työmaalla, mutta varmaan sitten kuulosuojaimet korvilla kun eivät huuteluani kuulleet. Naapurinrouva sen sijaan sattui juuri tulemaan ulos ja ehdotti että tulee työntämään avukseni. Ja niin irtosi Mazda hangesta ihan aidolla naisenergialla.
Puoli ylimääräistä tuntia siinä hujahti, mutta ei se mitään. Olin töissä ihan kohtuulliseen aikaan, etenkin kun aikaa täällä oloon on aina sinne puoli kasiin asti jälleen. Mutta kyllä olinkin hiessä, toppi oikeasti märkä, kun duuniin asti pääsin! Olihan minulla päälläni 100% polyesteriä oleva bolero ja keinonahkatakki. Todella sporttista ja hengittävää... Kaikkea sitä. Tulipahan tehtyä pienet aamujumpat :P March 15 LöytöjäMeillä oli miehen kanssa vaihteeksi luxus-vuorokausi, kun lapset olivat (ekaa kertaa tänä vuonna) yökyläilemässä, anoppilassa. Vietiin lapset sinne eilen päivällä, jäätiin itsekin lounaalle ja lähdettiin siitä sitten kotia kohti joskus neljän maissa. Tarkoitus oli tosiaankin viettää ihan koti-ilta kaksin, kaapissa oli jo odottamassa iltaherkkua - laitoin meille nacho-lautaselliset ja korkattiin punaviinipullo. Ja jälkkäriksi oli suklaata ja mukavaa yhdessäoloa :)
Sitä ennen piipahdettiin kuitenkin hämmästelemässä Itiksen uutta järjettömän valtvaa Prismaa. Halusin käydä kurkkaamassa, maksoivatko ne ihanat satasen saappaat sielläkin sen satasen ;) Mutta eipä siellä ollutkaan juuri niitä satasen saappaita - sen sijaan siellä oli kutakuinkin samanlaiset 55euron saappaat! Sovitin, keimailin niiden kanssa vähän miehelle - ja tottahan ne läksivät siitä meidän matkaan :D
Ennen kassoja ehdin tehdä kuitenkin pari muutakin löytöä. Ensinnäkin löytyi lapsille lenkkarit kympillä pari. Neitoset kun kuluttavat lenkkareita kahdet vuodessa niiden hinnasta riippumatta, ei laisinkaan hullumpi ostos, edes sovittamatta. Ja toiseksi tullasin toiveikkaana hiusvärihyllyt ja siellä oli kuin olikin sitä Schwartzcopfin Brilliancea, mitä jo syksyllä käytin, mutten sittemmin enää löytänyt mistään! Ja sävyjä oli paljon, sen näköisesti valikoimaa, ettei ole heti poistumassa, joten päänahkani on pelastettu! Ostin saman tien pari pakkausta. Tänään miehen sisko toi tytöt kotiin vasta iltasella, samalla kun haki oman poikansa mummilta. Me miehen kanssa vietettiin päivä puurtaen himahommia. Järjesteltiin olohuone uusiksi, jotta sinne mahtuu iso antiikkikaappi, joka tulee isältä meille ensi perjantaina. Ja koska samalla tuli laitettua viimeinenkin kirjahylly paikalleen, otin ja purin melkein kaikki pahvilaatikot autotallista paikoilleen! Oli siinä urakkaa, mutta nyt on kirjat paikoillaan ja aika monta tauluakin pääsi seinälle :)
Samalla löytyi laatikoista ne loput albumit, joita en silloin pari viikkoa sitten (vai milloin se olikaan...) löytänyt. Ja sieltä, kun selailin ohimennen albumeja läpi, bongasin sen vaahtokylpykuvankin, jota koitin turhaan löytää isoäitini luota kesällä (http://marilkap.spaces.live.com/blog/cns!FAE55F053410C209!1609.entry):
March 12 Lukuperhosen toukkanen Sunnuntaina kaivaessani laatikoita autotallista osui käsiin laatikollinen nuortenkirjojakin. Tai oikeammin kolme laatikollista, mutta vain yhden niistä avasin tällä erää. Laatikossa oli ne kaivatut Astrid Lindgrenin kirjat, jotka minä aikoinaan sain ja jotka sitten jonkinlaisen täydennyksen kera siirtyivät siskolleni ja joiden sijaintia jossain vaiheessa peräänkuulutin, kun en enää tiennyt mihin olivat joutuneet. Turns out, meidän varaston kautta meidän autotalliin. Ja sieltä nyt esikoisen kirjahyllyyn. Houkuttelin esikoisen kokeilemaan yhden lukemista. Kirjathan ovat pitkänpuoleisia, sivuja (tosin suht väljää helppolukuista ja osin kuvitettuakin, mutta silti) on yli parisataa ja tietenkin ovat tylsän näköisiä tekstipainotteisuudessaan tähän asti lähinnä kuvakirjoja ja sarjiksia lukeneen lapsen silmissä. Ronja Ryövärintytär, josta tytär oli ennestään lukenut pätkän yhdestä Lindgrenin kootusta satukirjasta, oli kuitenkin hyvä vetonaru ja esikoinen tarttui kirjaan. Sunnuntai-iltana. Ja tänään kertoi lukeneensa sen loppuun. En ollut uskoa korviani! Syksyn aikana tytär suoritti koulussa lukudiplomin lukemalla helpohkoja "ensilukukirjoja" koulussa, välintuntien päätteeksi. En tarkkaan ottaen tiedä, kuinka monta kirjaa siihen piti lukea, mutta aika monta kai. Kumma juttu tosin tuo välkkien päätteeksi lukeminen, ei meillä sellaista aikaa koulussa ollut... Mutta mikäs siinä, hienoa jos siinä välissä ehtii. Luultavasti lukuinto laajenee siitä vielä muuhunkin aikaan ja kotiinkin. Kotona tytär on lukenut lähinnä Akun taskareita, mutta sentään viimein oikeasti lukenut niitä eikä vain katsellut kuvia, on sekin parempi kuin ei mitään. Hieno kannustin tuollainen lukudippa! Tyttö on jatkanut lukemista koulussa (kirjastoautosta lainaamiaan kirjoja lukenut lähinnä siis) seuraavaa dippaa varten ja nyt luki Ronjan niinikään koulussa välkkien päätteeksi muutamassa päivässä. Uskomaton lukuvauhti! Ei sillä, minäkin olen nopea lukemaan ja joskus pahimmassa ahmimisiässä kymmenen vanhana tai jotain luin kirjan päivässä koulun jälkeen... parhaina päivinä puolitoista. Neiti Etsiviä, Kolmea etsivää, Tiinoja - pitäisi muuten avata ne muutkin nuortenkirjalaatikot ja kaivaa esiin ainakin Tiinat! Nyt tytär valitsi seuraavaksi kirjaksi Saariston lapset, tv:stä tuttu houkutteli tuntematonta Leijonamieltä enemmän. Esikoinen on aloittanut tämän luku-urakkansa paljon aikaisemmin kuin minä, varmaan juuri sen lukudiplomi-homman ansiosta. Minä muistan, kuinka kolmannen luokan lopulla mutsi yritti houkutella minua lukemaan kesän aikana viisi kirjaa - ja minä kauhistelin urakkaa. Enkä saanut yhtä vaivaista loppuun kesällä. Muttei kylläkään mennyt kuin seuraavaan talveen, kun aloitin tuon kirja illassa -lukuvauhdin. Luin ensin kaiken, mikä omasta hyllystä löytyi (mitä oli kohtalaisesti, minullakin vanhempien perintöä jo paljon ikiomien lisäksi), sitten luin Muncan kirjaston nuortenosaston tyhjäksi ja siihen mennessä kun olin kolmentoista, siirryin aikuisten kirjoihin. Ensin luin läpi mutsin kirjaston, sitten jälleen Muncan kirjaston. Yhähän luen varsin paljon, sen minkä aika antaa myöten kaikkien miljoonan muun intressin ohessa. Minulla on yli viisisataa nidettä omissa hyllyissäni ja lisää tulee jatkuvasti - nytkin on Amazonilla tilaus sisällä (ja tänään tuli meili että laiva on nyt lastattu Marilkan kirjoilla :) ). Tyttäret joutuvat oppimaan enkun kunnolla jos aikovat lukea mutsinsa kirjaston läpi, sillä ainakin puolet kaikista, ja 99% kaikista uudemmista hankinnoista, on enkuksi. Toisaalta hyväkin näin, eivätpähän hirveän nuorina (todennäköisesti) ala lukea jotain Cornwellejäni ym. mustempaa tavaraa. Saa nähdä, miten tosikoinen innostuu lukemisesta, kunhan nyt ensin oppii yleensäkin lukemaan... Kirjaimet ja kirjoittaminen ja kirjat kiinnostavat kyllä - ja esimerkkiä ja kirjojahan perheestä tosiaan löytyy kyllä, ja ääneen on tytöille luettu aina. Mutta selkeästi on neideissä tässä kohdin sellainen ero, että siinä missä esikoinen mielellään äitinsä tavoin linnoittautuu sohvannurkkaan kirjan tai akkareiden kanssa (jo ennen lukemaanoppimistaan), lähtee tosikoinen mieluummin pihalle, kuten isänsä. Tosikoinenhan on nyt talvella päiväkodissakin kunnostautunut hiihtämisessä ja on kaikkiaan paljon innokkaampi liikkuja kuin siskonsa. Mutta eihän ne pois toisiaan sulje, ajankäyttökysymys. Tosikoiselta muuten irtosi tänään eka hammas :) March 09 Hiphei luminen maanantaiIhan vähän vaan sarkasmia... Saisi tämä lumentulo jo ihan oikeasti loppua, vaikka se täällä päin maailmaa suht saman päivän aikana pois sulaakin (tosin Klaukkalassa se vieläkin kertyy vanhojen päälle). Yritin aamulla epätoivoisesti saada silmiäni auki ja päätä ylös tyynystä, kun kuulin keittiöstä miehen äänen: "siellähän sataa taas lunta!", jolloin kaivauduin syvälle peittoni uumeniin ja päätin, etten nouse tänään ollenkaan. Valitettavasti vaan ei arkena tuollaisilla päätöksillä ole merkitystä, joten olihan sieltä kömmittävä ylös yhtä kaikki.
Aika pitkään siellä sängyssä silti sinnittelin, joten vaikka olin suunnitellut lähteväni tosikoisen kanssa ovesta ulos kahdeksalta, oltiin autossa vasta 20 yli. Joten yhdeksäksi kouluun menevä esikoinen liftasi kyytiini myös, koulu kun on matkani varrella. Oltiin päästy ehkä noin sata metriä lapsen noin 400 metrin koulumatkasta, kun painoin jarrun pohjaan. "Sullahan on tänään luistelua koulussa!" Ja auto ympäri, takaisin kotiin hakemaan kamoja. Tytär kipaisi hakemaan luistimet sillä välin kun käänsin autoa uudemman kerran omassa pihassa. "Otitko kypäränkin?" "No enhän mä muistanu!" Ja uudestaan käymään sisällä.
Peräti puolen aikaan oltiin koulun ohi ja sain viimein vietyä tosikoisen päiväkotiin. Mies oli ehtinyt jo laittaa ruuhkasta tekstaria, että Klaukkalan keskustan läpiajo kestää parikymmentä minuuttia, vaihtoehtoinen reitti voisi olla hyvä valinta. Olisin sitä ajanutkin, jos olisin lähtenyt suoraan duuniin himasta, mutta päiväkoti on jo niin väärällä puolella vaihtoehtoreittiin verrattuna, että ajelin vaan keskustaan. Ja siihen aikaan aamusta se vetikin kivuttomasti.
Toisin kuin kolmostie. Moottoritie seisoi jonnekin kauas Klaukkalan liittymän taakse - ja tietty myös eteen. Kävelyvauhtia madeltiin melkein kehä-kolmoselle asti. Matkalla oli yksi auto nokka tulosuuntaan päin ojassa, poliisiauto siinä tien sivussa. Sen jälkeen veti hetken aikaa hyvin, kunnes vähän kehä-kolmosen jälkeen taas alettiin ryömiä. Manskun risteystä lähestyttäessä bongasin edeltä suola-auton. Selvisipä syy sekä hitaanlaiseen ajoon että siihen, miksi jossain kehä-ykkösen tienoilla alkoi tuulilasiin tulla puhtaan rännän sijaan kuivaa likaa. Kiitti vaan.
Sen verran kauan kesti tuo muutenkin jo liian myöhään alkanut työmatkani, että olin varma, etten saa autoa talliin enää. Mutta ihme kyllä, siellä oli vielä peräti kolme paikkaa vapaana! Yhden niistä vei juuri edelläni talliin ajanut työkaveri, toisen minä ja jäljelle jäi jollekin onnekkaalle vielä yksi paikka. Tuntia myöhemmin kävi toinen työkaveri tässä huikkaamassa, että jätti oman autonsa minun autoni eteen, ts. taakse. Normaali kuvio, niin meillä melkein päivittäin joku blokkaa siellä jonkun - ja loput joutuu viemään autonsa ulkoparkkiin.
Toimistoon asti päästyäni totesin jättääneeni kännykän autoon. Ja kun olin sen hakenut, menin hakemaan kahvia ja totesin pannut tyhjiksi, otin sitä gourmet-espressoa automaatista :P Ja omenan, jonka kara katkesi ja putosi rinnuksilleni. Miksi maanantai on aina niin maanantai? Etenkin jos tulee lunta vaikka on jo maaliskuu... March 08 Valokuvien kätköistäEi ne tytöt muistaneet, että oli ollut puhetta uimisesta. Muttei kyllä niiden huoneetkaan tulleet siivotuiksi, vaikka siitä oli puhetta ihan eilen ja tänä aamunakin vielä. Päinvastoin, täällä on taas entistäkin sekaisempaa... Kaivoin tänään esikoisen toiveesta valokuva-albumeja autotallista. Löysin lopulta vihoviimeisistä läpikäymistäni laatikoista (kuinkas muutenkaan...) lasten albumit, mutta yhä on jossain kateissa muutama albumi, mikä hämmentää minua suunnattomasti, koska olin käyvinäni läpi joka ikisen laatikon! Ehkä ne vielä jostain kuitenkin pulpahtaa esiin...
Siinä albumeja metsästäessäni osui käteen kaikkea muuta, kuten lasten pelejä ja kirjoja, maljakoita ja koriste-esineitä sekä minun kirjojani tietenkin - niitä on varmaan joka laatikossa jokunen, niitä kun on se nelisensataa nidettä... Tuotiin työhuoneeseen pari viimeistä kirjahyllyä ja toin osan kirjoistani hyllyyn. Vielä niitä kirjoja on siellä autotallissakin vaikka kuinka, tekisi kovasti mieli kaivaa sieltä ne kaikki esiin, jotta saisin nämä hyllyt oikeasti järjestykseen. Mutta en jaksa vielä. Vähän kerrassaan.
Samalla järkkäilin täällä vähän muutenkin ja tulin käyneeksi läpi vinon pinon vanhoja valokuvia. On ne vaan niin ihania! Sellaista nostalgiaa, että :) Valokuvia ei voita mikään - siksi kai kuvaan niin paljon itsekin. Sieltä tuli vastaan mm. kuvia miehen ja mun alkuajoilta, meidän häistä, lasten vauva-ajoilta, omilta vauva- ja lapsuusajoilta, lapsuuden kavereista joista osa on kadonnut jonnekin, mutta itse asiassa useimpien kanssa on vielä jotain kontaktia, naamakirjassa jos ei muuten. Otin parhaista paloista kuvia - ja heittelin niitä sinne naamakirjaankin sitten asianosaisten ihailtaviksi myös ;)
Minä ja vastasyntynyt sisko Pikkuruinen minä...
  Minä luistelemassa Bikini-siskokset
  Minä ja äitini Nuoripari
  Pikku-prinsessani Minä lasken katolta alas
  [Ja lisää kuvia tietty Flicrissä] March 07 Englantilaisia paholaisia sun muutaMeidät herätettiin tänä aamuna vaihteeksi luxus-aamiaisella. Ei sisällössä mitään ihmeempää luxusta, ihan normaalit kahvit ja leivät ja murot, mutta luxusta oli se, että esikoinen oli aamupalan valmistanut ja kantoi sen meille sänkyyn, herättäen meidät näin lempeästi noin yhdeksän aikaan. Toivat sitten tytöt omatkin aamupalansan meidän sänkyyn, omilla pienillä tarjottimilla, joten syötiin siinä sitten kaikki yhdessä meidän sängyssä.
Siitä saakka ovat nuo tyttäret harvinaisesti leikkineet yhdessä koko päivän. Parit normaalit rypyt on päivän aikana siloteltu, ainahan sitä känää jostain syntyy, mutta yhä vaan leikki jatkuu. Se taisi alkaa ihan vaan kotileikkinä, jossain välissä se muuntui kuninkaalliseksi ja nyt viimeiset tunnit täällä on majaillut kaksi noitaa. Viimeisin riita sai alkunsa, kun esikoinen pyysi tosikoista olemaan pahis, mutta sisko ei halunnut. Ihmettelin, miksei esikoinen itse voinut olla pahis, kun oli niin vankasti sitä mieltä, että leikki sellaisen tarvitsee, ja sain vastaukseksi: "no kun toi osaa tehdä pahisten juttuja niin paljon paremmin." She's got a point :P mutta tosikoinen ei silti halunnut olla pahis, vaan keksi antaa roolin mielikuvitushahmoille, jotka nimesi englantilaisiksi paholaisiksi :D
Tyttöjen leikkiessä on mies ehtinyt aloittaa meidän saunan rakentamista ja piipahtaa rautakaupassa hakemassa jotain puuttuneita juttuja. Ruokapöydässä mies vitsaili lapsille, että illalla päästän jo saunaan, eihän siellä tarvitse kuin lauteet laittaa kiinni ja kiuas paikalleen. Jolloin tosikoinen lisäsi hyvin tärkeän seikan: "niin ja sit pitää löytää vielä se kiulu." Niin ilman sitähän ei voi saunoa ;) Totuus on tietenkin varsin toisenlainen, on putkea ja panelointia ja - oh bummer! - sähkötöitäkin. Voisin veikata, että sen jälkeen kun sauna on muuten valmis, menee vielä vuosi ennen kuin kiuas on seinässä... Ellei vähitellen saada hommattua uutta sähkäriä meille.
Minä olen tänään enimmäkseen ollut tässä koneella - latailin esikoisen uuteen kännykkään soittoääneksi Anna Abreuta ja sen jälkeen olen duunaillut tosikoisen synttärikutsuja - kunhan ensin selvisin keittiösulkeisista. Normaalin ruuanlaiton ja siivouksen lisäksi tein meille jälkkäriksi tänään suklaatäytteisiä kakkusia (kohokkaita l. paistettua sokerikakkutaikinaa, joiden väliin laitoin suklaalevitettä ja koristelin tomusokeripäällysteellä - niille tarvisi keksiä nimi!), vähän niinkun testimielessä sillä ajattelin tehdä sellaisia tosikoisen synttäreille (ovat meinaan hyviä! idis lähti jostain mitä toin kanarialta mukanani).
 Ihanaa kun on leppoisa viikonloppu ilman menoja. Onhan näitä leppoisia viikonloppuja nyt sentään ollutkin, pitää nauttia näistä sen aikaa kun niitä riittää. Nimittäin myöhemmin keväästä on kyllä taas luvassa viikonloppujuoksujakin, millon perheen kesken, milloin ihan omiani. Huomiseksi olen vähän niinkun luvannut typyille uimahallireissua, mutta katsotaan nyt... Siitä on jo aikaa, kun lupasin, ei ne varmaan muista ;) March 04 Sälätystä Onpa ollut jotenkin säläntäyteinen alkuviikko. Hirveän monta pientä juttua muistettavana ja hoidettavana. Enkä minä ole ollenkaan hyvä sellaisessa. Olen aivan Outlookin ToDo-listan armoilla sellaisessa pyörityksessä - onneksi se on olemassa! Mutta jollei joku asia ole siellä, sille käy kuten maanantaina aamupäivällä sitten kävi, että asiakas joutui hätyyttelemään minua, kun olin kaiken keskellä vallan unohtanut erään asian. Ja sitten voi kiireessä käydä niinkin, että sählää sähköpostit ja vastaa väärälle ihmiselle. Ja niinkin että loiskauttaa tomaattikeitot päälleen juuri ennen kuin on lähdössä asiakkaalle. Eikä muuten ollut edes hyvää tomaattikeittoa! Eilen helpotusta kiireeseen toi kyseinen tomaattikeittoisilla housuilla hoidettu asiakaskäynti - se kun sattui sellaiseen kellonaikaan, että saatoin siitä hyvällä omalla tunnolla painella suoraan himaan, kerrankin ajoissa. Päivät töissä tahtovat yhä vähän venyä, vaikka juuri lekurille väitin päivällä, etten paina enää samaa tahtia kuin syksyllä. Enkä ihan samaa tahtia painakaan, pysyn melkein normaalissa viikkotuntimäärässä sentään. Suunnilleen. Ehkä. Mutten paina viittäkymmentä tuntia viikossa kuitenkaan. Noin 40+toisinaan muutama. Kuitenkin. Eilen siis tein lyhyemmän päivän asiakaskäynnin ansiosta ja painuin uhkarohkeasti tyttöjen kanssa jälleen Jumboon naurattamaan lisää myyjiä. Soneran myymälässä ainakin nuori kundimyyjä näytti saaneen päivän hupipläjäyksen, kun seilattiin kymmenen neliön myymälää likkojen kanssa, skouttaillen esikoiselle sitä uutta kännykkää. "Miten olis tää Samsung?" "Ei, kun mä haluun nokkarin." "Tyttö, sä olet kahdeksan, sä et vielä voi olla nokia-fiksoitunut!" "Mut mä vaan oon ja mä haluan nokkarin." Ja sitten huhuili tosikoinen: "Mä haluun tällasen miniläppärin! Äiti, laita mut nettiin tässä!" Oltiin itse asiassa oikeasti hakemassa esikoiselle toppista, onnenonkijamaisesti maaliskuussa. Ei muuten, mutta kun maanantaiaamuna kiireessä ompelin mitä-ne-olikaan pistoja rotsin revenneisiin saumoihin;vetelee takki-parka viimeisiään. Mutta eipähän sellaista enää mistään löytynyt - onneksi kohta on kevät. Siinä samalla sitten harhailtiin muissakin kaupoissa ja mm. sitten matkaan lähti se esikoisen uusi kände, sininen Nokian slide-malli, tosikoiselle vaaleanpunainen pipo ja minulle vaihteeksi yhdet kengät, tennarit joissa on ikäänkuin vähän korkoa. Welcome back, ysäri. Tennareista kyllä olen aina tykännytkin! Tänään työpäiväni katkaisi se lekurikäynti heti alkuunsa. Ehdin sitä ennen peräti käydä läpi yhden Microsoftin ah niin ihanista nettiproseduureista, jolla uusin yhden Microsoftin titteleistäni, don't ask. Reippailin kävellen lääkäriin, etten menetä parkkipaikkaani tallissa - siellä on aivan liian vähän paikkoja - ja sain meidän södeltä työpaikkalääkäriltä (nuori kundi kuin mikä) B-lausunnon sekä vinon hymyn saattelemana luvan tupakoida satunnaisesti - "ei tuo määrä [n. 2-5 tupakkaa viikossa] vaikuta mihinkään, saahan sitä jokaisella joku pahe olla." Astmani on nyt virallinen sitten. Aika hassulta tuntuu, olen aina ollut perusterve, voinut joka lomakkeeseen ruksia, ettei ole mitään perussairauksia. Mutten enää. Nyt minulla on krooninen sairaus, jossa on pysyvä lääkitys. Sinänsä lievä rasitusastma, joka näyttää pysyvän kurissa minimi-kortisoniannoksella, mutta kuitenkin on. Ja haittaakin jossain määrin elämää toki, esimerkiksi kylmää ilmaa eivät keuhkoni siedä oikein ollenkaan jos hengästyn. Sekin tuli taas viime lauantain lenkkiyrityksellä testattua, siitäkin puhuin lääkärille ja sain asiaa paremmin auttavan avaavan lääkkeen. Urheilijoilla paljon käytetyn lääkkeen ;) Loppupäivän töissä taas säädin lisää sälää. Se on oikeasti vaikeaa, en meinaa osata keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, kun kaikki pitäisi tehdä yhtaikaa, noin niinkun muka. Kun kaikki pitää saada saman päivän aikana valmiiksi ja kaikilla on sama prioriteettiarvo. Mutta luulen ainakin saaneeni kaiken kuntoon, loppuviikon kun olen kiinni ammattitapahtumassa. March 01 Kovan onnen PaloheinäViimeksi kun joskus tammikuussa oltiin Paloheinässä hiihtämässä, lähdettiin reippaina 4 kilsan lenkille ja palattiin väsyneinä parin tunnin hiihdon jälkeen 8 kilsan lenkiltä. Huonot reittimerkinnät ohjasivat meidät ladulle, joka vei kohti Haltialan kartanoa. Kun lopulta tajuttiin olevamme aivan vikapaikassa, oli jo melkein neljä kilometriä hiihdettynä ja vaihtoehdot palata samaa tylsää peltolatua takaisin tai hiihtää neljä kilsaa Pitkäkosken kautta Paloheinään. Valittiin jälkimmäinen vaihtoehto. Tytöt jaksoivat uskomattoman upeasti, vaikka esikoisella suu koko matkan kävikin, kun tapansa mukaan jurputti kaiken aikaa.
Tänään arvelin löytäväni lasten kanssa oikean ladun vähän helpommin - en kai nyt sentään samaa virhettä toista! - joten lähdin tyttöjen kanssa (mies jäi tekemään raksahommia) Paloheinään hiihtämään ja mäkeä laskemaan, viimeksi kun viimeksi mainittu jäi väliin kokonaan tuplaantuneen lenkin vuoksi. Ja kyllähän me ihan helposti oikealle ladulle tällä kertaa löydettiinkin. Valittiin reitti, jolla pääsi kiertämään valinnan mukaan 3km tai 1,8km ja tytöt äänestivät lyhyemmän puolesta. Ok.
Kaikki menikin jonkin aikaa oikein hyvin - kunnes tajuttiin kiertävämme ympyrää, kun jo toistamiseen tultiin samaan latujen risteykseen. Latu looppasi kunnon do-while -lausetta ilman breakia. Missään ei ollut kylttiä, joka olisi kertonut, mistä pääsee takaisin Paloheinän majalle! Joten kun oltiin toistamiseen noustu reitin pahin mäki (jossa tokalla nousulla tosikoinen suosiolla kantoi sukset ylös, sillä haarakäynti ei vielä oikein suju kovin hyvin) ylös ja näköpiirissä oli jälleen risteys, jonka arvelin oikeaks, kysyttiin vaihteeksi neuvoa - ja päästiin majalle.
Ulkoilumajan edessä on sellainen pieni treenimäki, jossa etenkin lapset tykkäsivät laskea suksilla. Tietenkin meidänkin neidit halusivat kokeilla. Kaatuivat ensimmäiset laskut, mutta siitä se sitten alkoi sujua. Minäkin kokeilin kerran laskea - ja totta kai aikuisen ylimieliseen tapaan päätin vähän hypätä laskun pienessä kumpareessa ja tömähdin maahan pepulleni. Tärähdys sattui päähän ja kankussa lienee mustelma. Eräs äiti-ihminen siinä lähellä nauroi minulle, etten suinkaan ollut ensimmäinen aikuinen, jolle kävi siinä noin :D
Lapset eivät edes yrittäneet hyppiä, mutta kaatuilivat silti laskunsa aina silloin tällöin. Eikä se mitään, mutta kävipä sitten niinkin, että esikoisen polvi vääntyi erään kaatumisen seurauksena. Mäenlasku suksilla loppui siltä erää siis siihen ja autoin itkevän linkuttavan lapsen ulkoilumajan kahvioon kaakaolle ja pullalle. Kipu jalassa hellitti sen verran, että esikoinen oli sitä mieltä, että pystyy laskemaan vielä pulkkamäkeäkin. Ja kun jotenkin sillä jalalla pystyi kulkemaankin ja pulkkaa vetämään, suostuinkin ja mentiin mäkeen parin pulkan ja yhden stigan kera.
 Minä oikeastaan vihaan pulkkamäkeä. Pulkkamäki = selkä, naama ja kengät täynnä lunta ja vaatteet märkinä ja peppu kipeänä. Joten pyrin pysyttelemään mäen alla katsomassa tyttöjeni mäenlaskua. Suostuin kuitenkin lopulta molempien kanssa laskemaan kerran. Ja esikoisen kanssa se menikin mallikkaasti, mutta tosikoisen kanssa ei ihan niin. Tosikoinen halusi laskea kanssani stigalla ja se olisikin ollut ihan jees, jollei mäki olisi ollut niin pahuksen pomppuinen! Mutta pomppuinen kun oli, pomputtivat pomput minut lopulta pois stigan selästä, jolloin tosikoinen menetti sen ohjauksen, meni mukkelis makkelis ja löi päänsä.
  Silloin minä olin jo sitä mieltä, että lähdetään kotiin, kun jokainen oli itsensä satuttanu. Mutta lapset halusivat vielä jatkaa laskemista niistä vähän pienemmistä mäistä, joten okei, vielä jonkin aikaa. Puolisentoista tuntia siinä loppujen lopuksi oltiin, laskin vielä kummankin kanssa niistä pienemmistä mäistäkin ja kaikki meni ihan hyvin. Paitsi että minulla oli kylmä, varsinkin selästä. Ihmettelin miten olin saanut selkääni niin paljon lunta stigasta pudotessani, että tuntui peppuun ja reisiin asti märältä.
Kunnes siinä vaiheessa kun olin jo kerännyt tytöt pulkkajunaan ja valmistauduin vetämään heidät autolle tajusin, että syy olikin vuotavan vesipullon! Tai no, ensin vain aavistin, mutta repun avaaminen ja märän kameran osuminen käteen vahvisti aavistukseni. Katsoin vesipulloa, jonka suutin oli nähtävästikin stigasta pudotessani avautunut ja totesin, että selkääni pitkin oli siis valunut nelisen desiä vettä. Ei ihme, että oli kylmä - selkänihän oli kirjaimellisesti jäässä! Vedin lapset autolle pikakävelyä, mutta olin silti niin jäässä, että hädin tuskin pystyin ajamaan.
Kotimatkalla soitin miehelle (heti kun sain sormet toimimaan niin paljon, että pystyin käyttämään kännykkääni...), että laittaa takan päälle, tulossa on vähän syväjäätynyttä väkeä. Joten himaan päästyämme linnoittauduttiin itse kukin takan ääreen defrostautumaan. Tai esikoinen linnoittautui. Tosikoisella ei ollut yhtään kylmä ja minä vaihdoin ensin kuivaa ja lämmintä ylleni sekä pelastin märän kameran takanreunukselle kuivumaan, ja asetuin sitten minäkin takan ääreen. Lämmintä ruokaa, lämmintä dooleys-venäläistä ja vähitellen alkoivat luutkin sulaa.
Myöhemmin tsekkasin kameraa - ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin: kamera toimi kylvyn ansiosta jopa paremmin kuin ennen sillä vesi oli liottanut pois kaiken mehun, joka viime äitienpäivänä oli kameran mekanismeihin jumittunut :D |
|
|
