Marilka's profileMarilka's PeanutsPhotosBlogListsMore  |  Tools Help |
|
June 29 Heiluttiin ihan kaatumatta Siellä oli osan aikaa mediakin paikalla. Kun palattiin aamun sämpylä- ja kahvitauolta portaille ja alettiin vetää pikkutakkeja ja jakkuja päälle, oli paikalle saapunut jo koko lauma valokuvaajia, uutiskuvaajia ja toimittajia. Kertoikohan heille kukaan, että aloitimme treenit seiskalta? Ja sitä ennen puvustuksen tarkistus, eli paikalla oltiin puoli seiskan pintaan. Ja oli muuten kuuma jo silloin!
 Aurinko paahtoi täydeltä terältä jo seitsemältä, eikä ollut enää jälkeäkään siitä pienestä yön vilpoisuudesta, jonka varjolla olin lähtenyt kotoa saman tien niissä mustissa pitkiksissä, joissa tanssinkin, shortsit olin pakannut mukaan kassiini. Puolisentoista tuntia harjoiteltiin, tanssiaskeleet, kuka mitenkin ja milloinkin tulee kuvaan ja niin eespäin. Meidän tanssiryhmä yhdessä toisen pienemmän ryhmän kanssa muodosti keskialueen ydin-tanssijoukon, reunoille tuli sitten muitakin matkan varrella mukaan. Ja laulaakin piti mukana, joten sanatkin piti kerrata - muttei ne nyt ihan otsikon arvoinen haaste ollut, vaikka Hesari niin otsikoikin...
Ysiltä alettiin siis kuvata. Enkä tiedä kuinka monta kertaa se oli vedetty läpi, harjoitukset mukaan lukien, siihen mennessä kun Ylen uutisten toimittaja sitä minulta kysyi. Nappasi nimittäin minut haastatteluun sieltä keskeltä. Haastattelusta näytettiin puoli ysin uutisissa kahden lauseen verran - ja tietty ottivat mukaan sen "älykkäimmän" palan - mitä älykästä voi vastata kysymykseen "onko kuuma tanssia?" kun ollaan suorassa auringonpaahteessa?! Ei, ei ollenkaan... Enkä myöskään tiedä, kuinka monta kertaa se tuli päivän mittaan tanssittua, mutta puoli kahteen siellä vuoroin tanssittiin kohtausta uusiksi, kamerat eri kuvakulmissa, ja vuoroin pidettiin juoma- ja vilvoittelutaukoja kameroiden siirtyessä uusiin kulmiin. Kamerat olivat milloin janneniskan nokassa, milloin "hanan" päässä, milloin takaperin portaita laskeutuvan kuvaajan sylissä.
Vesi olikin paikallaan siinä helteessä. Taivaalla ei koko päivän aikana ollut pilvenhattaraakaan - ei ennen kuin illalla, kun olin jo himassa ja kaivuri pihalta lähenyt, hommat siellä vielä kesken ja ukkoskuuro teki tuhojaan keskeneräisellä pihalla sorruttaen savi-reunusta salaojaputken päälle. Joten tosiaan, siinä rappusilla kun heiluttiin tunti ja toinenkin jakkupuvuissamme, alkoivat biisin sanat saada jo lähes mantramaisen merkityksen ;)
"Hei me heilutaan taas, mutta ei me kaaduta (portaita alas, eihän! eikä kukaan kaatunutkaan!)
 ehkä väsyttää vähän, mutta nyt ei nukuta (eiei, tauolla voi vetäistä tirsat taas)
 Hei me heilutaan taas, mutta ei me kaaduta (ei edelleenkään, toivottavasti, eikä toivon mukaan tuo kameramieskään, eikä se äänimies, jonka melkein kamppasin...)
ei me menneisyyttä kaduta tai sitä kelata (kuka sitä muistaa ja laskee kuinka kauan tässä on oltu? meillä on kivaa!)
Ei se meidän syy oo, jos on suunta hukassa (hei camoon, johan tässä sulaa pää auringossa, ei kai se meidän syy oo, jos väärään suuntaan joskus meneekin?)
kello takaperin käy, maailma on vinossa (ei kylläkään, jos kameramiehellä on siihen mitään sanottavaa, kun vatupassin kanssa laittoin "hanaa" suoraan!)" Oikeasti vältyttiin ihmeeksi kyllä kaikilta kompuroinneilta ja kaatumisilta, vaikka eduskuntatalon portaat ovat aika kapeat ja niissä on painumista tulleita saumoja. Eikä kukaan tainnut saada salkkuakaan päähänsä, joten ainakin haavereilta vältyttiin. Ja kaiken kaikkiaan, meillä oli hauskaa kaikesta kuumuudesta huolimatta. Sitä helpotti, kun sai välillä vähän vettä ja huilia portailla lahkeet polvissa, kengät poissa jaloista ja jakku poissa päältä.
 [Netissä on kuvauksista useampikin uutispätkä ja video Hesarin lisäksi, näistä meidän kannalta parhaimman kuvan touhusta antaa iltiksen video.
June 28 Kovaluisen jalkapöytä Eilen sattui niin, että tosikoinen oli vähän riehutuulella illalla, kun olisi pitänyt mennä iltapesuille. Eihän siinä mitään uutta eikä erikoista sinänsä, mutta eilen siinä kävi sitten niin, että kun roudasin neidin veskiin hammaspesulle, karkasi tyttö saman tien takaisin olkkariin, kun päästin irti. Minä tietenkin säntäsin perään. Paljain jaloin juossut tytär teki kurvan sohvan ohi, mutta minun sukalliset jalkani eivät pystyneetkään kääntymään niin nopeasti vaan luisuin suoraan päin sohvaa. Vasen jalkateräni luisti sohvan alle ja jalkapöytä iskeytyi täydellä voimalla sohvan puiseen alareunaan. Päästin ulvaisun. Sellaista aina välillä sattuu, enkä sitä sen kummemmin siinä illalla huomannut enää. Pystyin suurin piirtein kävelemään jalalla, joten ei kai siinä mitään sitten. Laitoin lapset nukkumaan, kaadoin itselleni lasin punaviiniä ja istuin miniläppärini ääreen vähäksi aikaa. Ehkä se oli se punaviini, joka jalan särkyä turrutti, tai ehkei se särky vielä ollut kunnolla alkanutkaan, mutta en siinä istuessani edes muistanut jalkaa. Puolilta öin kömmin nukkumaan ja nukahdinkin saman tien. Neljän maissa heräsin siihen, että jalkaa särki hirveästi ja näin unta, että se oli murtunut ja aivan violetti ja turvonnut. Yritin sinnitellä ja nukahtaa uudestaan, jaksamatta tutkia jalan tilaa yöllä, mutta jomotus ei sallinut nukahtaa takaisin. Nousin hakemaan buranan ja samalla tutkailin jalkaa tarkemmin. Ei ruhjeen ruhjetta päälle päin näkyvissä. Huokaisin helpotuksesta, kun se ei ainakaan ollut violetti - eikä turvoksissakaan. Kroppani meni kuitenkin myöhäiseen kipushokkiin tai johonkin sellaiseen ja palasin buranannoudosta sänkyyn huonovointisena ja valmiina pyörtymään. En tajua, mikä sen tekee, mutta minua alkaa pyörryttää aina, kun satutan vähänkin pahemmin. Värjöttelin viluissani peittoni alla ja odotin, että pyörrytys menee ohi ja burana alkaa vaikuttaan. Mietin siinä ääneen - mies oli herännyt myös - että taitaa olla syytä lähteä aamulla lekuriin kuvauttamaan mokoma koipi. Oireet eivät ollenkaan viitanneet murtumaan, mutta kun särky oli niin kova. Nukahdin uudestaan varmaankin heti kun burana vei kivusta pahimman terän. Ja heräsin kymmenen aikaan esikoisen kömpiessä meidän väliin. Jalkaa ei särkenyt enää juurikaan, eikä kipu ole palannut, vaikkei buranan enää pitäisi vaikuttaman. Joten en lähde lekuriin. Ei se ole murtunut. Kuten ei mikään luuni koskaan. Minulla on vissiin todella kovat luut, sillä vaikka olen koheltanut elämäni aikana oman osani, ei mikään isku ja kolaus tai muu ole koskaan saanut ensimmäistäkään luutani murtumaan. Vaikka ainakin sääri ja pari varvasta on joskus mennyt liki mustaksi. Hyvä niin. En minä valita. Hetken jo viime yönä pelkäsin, miten tämänpäiväisen kesäteatterireissuni käy, jos en pysty ajamaan autoa, jos ei jalalla kärsi painaa kytkintä. Puhumattakaan siitä, etten huomenna olisi päässyt tanssimaan Jos rakastat -elokuvan kuvauksiin! Yksi mielenkiintoisimmista kokemuksista edessä, ja minulla menee jalka juuri sen aattona. Ehdin jo harmitella tosissani, mutta näyttää siltä, että kyllä tuo tanssinkin kestää siinä missä kävelyn ja autolla ajonkin. Ehkä ainoa kysymysmerkki on huomiset kengät - ne mitkä ajattelin jalkaani laittaa, tulevat tuohon jalkapöydän päälle. Ei ehkä hyvä juttu kuitenkaan. Pitää keksiä jotain muuta. June 25 Raksa all around Eilen meillä kävi kylässä appivanhemmat sekä anopin sisko miehensä kanssa. Ihastelivat tätä meidän taloa ja juteltiin sen rakentamisesta ja tästä uudis-asuinalueesta meidän ympärillä. Siinä taas huomasi, miten ihminen tottuu kaikenlaiseen. Meillä on vielä sisällä yhtä sun toista kesken, mutta sen kanssa on oppinut elämään niin ettei sitä ajattelekaan. Ja pihalla, noh, se on se mikä näkyy keskeneräisenä lähes koko naapurustossa. Istuskelen ilta-auringossa meidän pihalla, aurinkotuolissa. Kun katson koneeni ja varpaitteni yli näen lavallisen kattotiiliä, pari tyhjää kuormalavaa pinottuna, lisää kattotiiliä, romulautaa ja pöllejä, joita mies parhaillaan hakkaa haloiksi, vieressään vaihteeksi huputettu sirkkeli (joka eilen viimeksi soi lautoja pilkkoen) ja kottikset täynnä pilkottua lautaa. On tuossa vieressä meidän puutarhapöytä ja tuolitkin, ja selkäni takana kaasugrilli. Terassin virkaa toimittaa läjä kuormalavoja, joista on tehty myös portaat, joita sen enempää ajattelematta kuljetaan sisään ja ulos. Tai mies kai ajattelee, enemmän kuin minä. Minulle näyttää riittävän, että pihalla on tilaa tälle aurinkotuolille ja grillille ja että sisään ja ulos pääsee edes jotenkin. Mutta miestä se rassaa, etenkin aina jos meillä on kylässä ihmisiä, joiden nilkkojen mies pelkää nyrjähtävän. Ehkä se on hyvä vaan, että rassaa. Eihän tässä muuten koskaan tulisi mitään valmiiksi. Piha olisi villi kukkaniitty vielä kuollessanikin. Mutta koska mies on puikoissa raksan kanssa, saadaan mekin ehkä ihan kunnon piha vielä tänä kesänä - ensi viikolla pitäisi kaivurin aloittaman hommat tuolla etupihalla, jos ei vielä takapihaa ehdikään. Miehen pihanlaittokuumetta on hienojen säiden ja loman lisäksi vauhdittanut naapurin komea siirtonurmi ja toisen naapurin uusi pihakiveys. Niinhän se menee, että kun toiset saa näkyvää aikaan, tulee paine saada jotain tehtyä itsekin! Ja juu, tekisi mies muutenkin. Lapset kaipaavat pihalle tramppaa ja uima-allasta, mieluiten vielä niin että voisi hypätä trampalta suoraan altaaseen :D Saahan sitä haaveilla... Mutta eiköhän siitä ainakin tramppa tule realisoituakin. Jos mennään omalta pihalta pois, voi todeta että vaikka parilla naapurilla onkin jo se nurmikenttä valmiina ja trampat pihalla, on täällä enimmäkseen kaikilla ulkohommat yhtä vaiheessa, osalla sisähommatkin. Ja onhan tuossa silmieni edessä vielä ikkunaton kivitalokin. Ihan työmaatahan tämä kaikki on täällä ympärillä! Kaivurit mylläävät maata, kuorma-autot kuljettavat maata paikasta a paikkaan b, autot huristavat peräkärryjä vetäen. Jossain maalataan, toisaalta kuuluu sirkkelin ääni, jostain poran. Sulassa sovussa linnunlaulun kanssa. Toisaalta, tämä on omakotitaloalue. Luulen, että sittenkin kun kaikki on näennäisesti valmista, kuuluu täältä kesäisin aina jonkinsortin rakentamisääniä. Eihän omakotitalo ole koskaan 100% valmis! Aina on pihahommaa, aina jotain fixattavaa. Aina on puuhaa. Ainoa vielä melko poissaolollaan loistava kesän ääni täällä on ruohonleikkurin surina - on meinaan niin harvalla sitä nurtsia vielä leikattavana :D Onhan tässä jotain hirveän kotoisaa, kun tähän on tottunut. Vaikka suurimmaksi osaksi jokainen ahertaa sitä omaa pesäänsä, on tämäkin alue kuitenkin eräänlainen löyhä yhteisö. Rinta rinnan on taloja rakennettu, naapurit on tulleet tutuiksi. Ketkä enemmän, ketkä vähemmän, mutta kuitenkin. Pihoilla jutellaan itse kunkin edistymisestä ja viimeisimmistä hommista. Ja lapset leikkivät enempi tai vähempi yhdessä - trampallakin pääsee naapurissa hyppimään niin kauan kuin ei vielä omaa sellaista ole. Ja mikä parasta, oli piha missä kunnossa tahansa, auringossa voi loikoa omalla takapihalla milloin huvittaa, eikä tarvitse lähteä etsimään puistoa tai rantaa ja harmistua siitä, että juuri kun on saanut viltin levitettyä, tuleekin päivän ainoa sadekuuro. On tässä puolensa, ja tällaisina hetkinä en haikaile cityä ja kerrostaloa yhtään! June 23 Kesä kuin tilauksesta Tähän asti on säätiedotukset olleet vähintäänkin masentavaa luettavaa, mutta samaa ei voi sanoa enää. Täyttä aurinkoa ja hellelukemia luvassa näille leveysasteille niin pitkälle kuin säätietoja yleensä on saatavilla. Tietenkin, kaikkihan voi vielä muuttua, mutta ainakin nyt näyttää lupaavalta. Ja mikäs sen parempi, kun nythän siitä tosissani pääsen vasta nauttimaan edes! Töissä sitä olisi vain saanut ihailla ikkunan läpi ja käväistä kymmenen minuuttia päivässä sisäpihalla päivää paistattelemassa. Toinen lomapäivä menossa, aurinko paahtaa täydeltä terältä, tämähän on ihan tilauskesä! Kesäkuun ensimmäinen kunnolla aurinkoinen päivä oli minun ensimmäinen lomapäiväni. Ja aina vaan näyttää paranevan. Silti olen vielä sisällä. Flickr lataa kuviani vielä, minulla on värit päässä ja kynsilakat kuivuu varpaissa. Tunnin sisään alkaa aurinko paistaa meidän takapihalle kunnolla, siihen mennessä on suihkut käyty ja bikinit päällä ja painun pihalle kirja kädessä. Elämä ei näytä yhtään hullumalta, jos sitä näin katsoo ;) Ainiin, P.S. Mutsi ei kuitenkaan hogaa taas katsoa niitä valokuvia Flickristä, jollei tähän laita muistutusta ja linkkiä ;) Eli Juhannuksen kuvia, s'il vous plait! June 22 Aurinkoista Saatiinhan me sitä aurinkoakin. Eilen se jo paistoi heti aamusta, joskin ilma lämpeni lähelle kahtakymmentä astetta vasta iltapäiväksi. Joskus puolilta päivin pelailtiin mökin pihalla mölkkyä ja palloa ja käytiin vaihtamassa vaatekappale kerrallaan kevyempään, kunnes jäljellä oli lähinnä biksut ja/tai shortsit. Pelien jälkeen istuin auringossa lukemassa, kunnes tuli aika laittaa ruoka. Juuri kun piti grillata, saatiin tietenkin päivän ainoa onneksi pieneksi jäänyt sadekuuro. Grillattua saatiin silti ja syötiinkin ulkona, vaikka siinä varjossa olikin aika vilpoista ja jouduttiin itse hyttysten ateriaksi. Ruuan jälkeen lähdettiin tyttöjen toiveesta järvelle soutelemaan. Likathan soutaa kuin vanhat tekijät jo! Kaikkea ne oppivat, kun eivät vanhemmat ole paikalla ;) Järvellä tuuli melkoisesti ja lokit kaartelivat meidän päällä huolissaan kun ohitimme niiden luodon. Soutelun jälkeen paisteltiin vielä lättyjä nuotiolla ja saunottiin - ja niin oli viimeinen päivä mökillä illassa. Keräilin lasten kamoja mökeistä ja niiden ympäristöstä, huh sitäkin urakkaa! Tänään oli siis lähtöpäivä mökiltä. Ihanaa onkin jo päästä ensi yönä taas omaan sänkyyn, nukkua omassa kodissa. Vaikka tykkään reissata, olen jollain tapaa myös aikamoinen kotikissa. Nautin siitä, että asiat ovat järjestyksessä, että kaikki tarvitsemani on ulottuvillani, että saan nukkua omassa sängyssä ja että jokainen nukkuu omassa sängyssään :D Tytöt nukkuivat mökillä vieressäni vähän vuorotellen, ja joka tapauksessa samassa pikkumökissä. Ja niin mukavaa kuin se sinänsä olikin, minä nukuin levottomasti, heräillen heidän maiskutteluihinsa ja pyöriskelyihinsä. Etenkin jos yhtäkkiä läjähti käsi suoraan rintakehälle ;) Tänä aamuna noustiin ennen ysiä, aikaisin meille, syötiin aamupala, keräiltiin loput kamat ja siivottiin jälkemme. Ja lähdettiin mökiltä vähän yhdentoista pintaan. Suunnattiin nokka vielä kodin sijasta kohti Jyväskylää ja mentiin Peukkulan seikkailupuistoon ihmettelemään keijua ja tonttua ja peikkoa ja Peukkua ja kävelevää mansikkaa ja Lumikkia. Ja ties sun mitä muuta. Siellä oli ohjelmaa tarjolla vaikka joka tasa-puolituntiselle ja tytöt tykkäsivätkin katsoa impro-näytelmiä, kuunnella satuja ja osallistua merirosvon pullopostiviestiin, omaehtoisen paikkojen tutkailun lomassa. Ihan hauska paikka, ilmeisestikin, kun kotimatkalla jo pyysivät että mennään toistekin. Aurinko paahtoi aivan ihanasti koko päivän! Varjossa ei vieläkään voi juhlia hellettä, mutta auringossa oli ihanan kuuma :) Eikä meillä tietenkään mitään aurinkorasvoja mukana, sateinen ja kylmä alkukesä kun on ollut. Onneksi ei olla palavaa sorttia oikein kukaan, joten ehkäpä säästyttiin silti kuitenkin. Ja onneksi meillä on autossa ilmastointi, sillä tänään olisi muuten ollut aika kuuma matka kotiin. Etenkin kun saatiin viettä tovi ruuhkassa tänäänkin! Niin kun meidän piti paluuruuhka välttää... Mutta tietyö haittasi menoa tällä kertaa. June 20 Märkää ja kuivaaTorstaina tehtiin matkaa mökille pitkään ja hartaasti. Ei riittänyt, että oli Juhannuksen menoruuhka, piti sitten olla kunnon ketjukolari (vai kaksi?) Mäntsälässä niin että seistiin ruuhkassa kuin ajalla ennen moottoritietä. Uutiskopteri pörräsi yläpuolella, välillä olisi voinut lähteä vaikka vähän jaloittelemaankin. Korkkasin yhden siiderin aikani kuluksi ja kyydissä ollut lasten parivuotias serkku meinasi jo menettää hermonsa. Eikä ihme, alkoi se istuminen puuduttaa jo itseäkin. Ruoka- ja kauppastopin kera saatiin matkaan kulumaan aikaa viitisen tuntia - melkein tuplat normaaliin verrattuna!
Tyttäret täällä mökillä jo odottivat meidän tuloa, taisi olla kummallakin ollut ikävä. Ja jo tuossa ehti itselläkin viikolla käväistä aavistuksenomainen ikävänhäivähdys ;) Oli ihana päästä typyköiden luo taas! Ja ihan kuin olisivat kasvaneet näiden kolmen viikon aikana taas kokonaisen vuoden! Tiedä sitten onko mökilläolo oikeasti tehnyt heistä jotenkin itsenäisempiä ja omatoimisempia, vai tuntuuko se vain siltä tuohon parivuotiaaseen tyttöseen verrattuna. Niin tai näin, tässä on iskenyt sellainen "mehän ollaan jo isojen lasten vanhempia!" -fiilis. Eikä se pahasta ole ollenkaan ;)
Juhannusaattona parveiltiin täällä mökillä - anoppi lähti stadiin hengähtämään, mutta meidän perheen lisäksi tänne jäi vielä porukkaa muutoin, joten huisketta riittää. Isommat lapset lähtivät viemään katiskaa järveen, mutta siitä katkesikin naru ja pohjaan jäi. Miehen siskon exä pääsi katiskanpelastushommiin, paras sukeltaja kun on. Järvivesi on vielä hirveän, kylmää, mutta niin ne vaan saunasta käsin lähtivät mukaan uimaan nuorinta lukuunottamatta koko lapsilauma! Illemmalla saunottiin uudestaan ja silloin minäkin viimein heitin talviturkkini.
Juhannuksen sää oli vaihteleva, välillä satoi, välillä ei. Kun laitoin ruokaa sisällä, olisi voinut vaikka grillatakin sään puolesta. Ja kun syötiin jälkkäriksi valkosuklaatuorejuustokakkua, olisi voinut kahvit juoda ulkonakin (paitsi että olihan siellä kylmä. Kun saunottiin, satoi, mutta saunan jälkeen taivas kirkastui niin että saatiin lopulta ihan kaunis Juhannusilta nuotiopaikalla makkaraa paistellen ja karjalanpiirakoita syöden.
Tänään on vaihteleva sää jatkunut. Kylmä on - 12 astetta "lämmintä" peräti! - mutta pärjäähän sitä, kun pukee päälleen... Lähdettiin koko joukolla eväsretkelle Kanavuorelle, vaikka mustat pilvet roikkuivatkin uhkaavina. Kiivettiin kukkulan huipulle, syötiin eväät näköalapaikalla matkalla alas, ja vettä alkoi sataa juuri kun tultiin autolle. Hyvä ajoitus!
Matkalla takaisin mökille hellitti sade kuitenkin jälleen, joten poikettiin katsomaan Pönttövuoren vanhaa rautatietunnelia, josta on jo kiskotkin purettu pois. Lapsia pimeä tunneli vähän pelotti, eikä sinne sisälle oikein olisikaan saanut mennä, joten ei siinä kauan ihmetelty. Siirryttiin sen sijaan kurkkaamaan uutta tunnelia ja lopulta äidyttiin odottelemaan junan tuloa tunnelista (aikataulukyselyn jälkeen), ihan valokuvausta ja litistettyjä kolikoita varten ;)
Odotellessa kiivettiin minä, miehen proidi ja meidän muksut, tunnelin yläpuolelle maisemia katselemaan ja takaisin alas. Ja hypittiin ruutua ja pelattiin hiekassa ristinollaa... Lopulta juna tuli, nappasin siitä kuvan ja säikähdin sen tööttäystä niin että pomppasin ilmaan. Junan mentyä mentiin etsimään kolikoita, mutta eihän niitä sieltä kivenmurikoiden seasta löytynyt.
Palattiin tänne mökille, jolloin alkoi sataa taas. Sen verran se hellitti, että ajateltiin voivamme grillailla ruokamme, mutta saapa nähdä kuin käy. Vettä tulee yhä ja kohta olisi kyllä jo nälkä. Voi olla että saa heittää ruuan vaan uuniin... June 18 Loma ovellaViimestä puoltuntista viedään, kohta on lähtö kesälaitumille. Johan sitä on tässä odottanutkin, kuuden viikon ihanaa pitkää lomaa! Rentoutumista ei estä mikään, ei edes masentavan kylmä ja sateinen sää. Kirjaa voi lukea sisälläkin. Ja kai sinne joukkoon ne pari aurinkoistakin päivää eksyy, voi sitten ne Lintsit ja Korkeasaaret, Suokit ja Serenat ajoittaa niihin. Tuli tuossa silti katseltua vähän äkkilähtöjäkin, sen verran pääsi tuo lokakuinen sää masentamaan. Mutta tuskin tulee lähdettyä.
Tytöt on nyt lomailleet jo melkein kolme viikkoa mökillä. Me lähdetään sinne tästä siis tunnin sisällä perässä, Juhannusta viettämään. Jos säät ei ihan mahdottomiksi mene, tullaan sieltä maanantaina kotio. Ensi viikolle olen onnistunut saamaan jo jotain puuhaa joka päiväksi - miten ihmeessä se kalenteri noin uhkaa täyttyä lomallakin?! Mutta ehkä se on vain alkurypistys...
Kolme viikkoa ilman lapsia on hujahtanut hurjan nopeasti. Nyt on kuusi viikkoa ilman töitä, mutta lasten kanssa edessä. Toivottavasti se aika ei mene ohi ihan yhtä nopsaan!
Hyvää Juhannusta kaikille! June 14 Vuodet vilisee silmissäSe vuosimittari rapsahti taas. Vastahan ne edelliset synttärit oli, mihin tämä aika oikein katoaa? Taas olen vuoden vanhempi, vääjäämättä. Mutta ei se ikä, vaan se mieli! Esikoisen mukaanhan en vielä vanha olekaan. Ja toisaalta, tätä matikkaa voi laskea niinkin päin, että minulla on työelämääkin vielä (nyky-eläkeiän puitteissa) jäljellä vuotta vaille tähän asti eletyn elämäni verran! Se on toisaalta hiukan ahdistavakin ajatus ;) Miehellä tulee vuosia lisää virallisesti ottaen keskiviikkona, mutta koska hänellä puolestaan ikää mittarissa pyöreän neljänkympin verran, vietettiin niitä vaihteeksi ihan oikeasti. Meillä oli eilen ensimmäiset lapsettomat bileet sitten esikoisen syntymän. Oikeastaan ensimmäiset lapsettomat bileet kymmeneen vuoteen, sillä edelliset olivat miehen kolmikymppiset. Minun kolmikymppisiänihän vietettiin ihan perhejuhlana. Mutta nyt oli likat niin sopivasti mökillä muutenkin, että otettiin tilaisuudesta hyöty irti. Miehen neljääkymmentä eilen aamulla pysähdyin pohtimaan ja täytyy sanoa, että ajatus siitä, että 6 vuoden kuluttua se on itselläkin neljäkymmentä täynnä, on melko pelottava ;) En minä mitenkään voi täyttää neljää kymmentä niin pian! Minähän olen vielä nuori! Mies jatkoi pohdinnoistani toteamalla, että se vasta pelottavalta tuntuukin, että seuraava täyskymppi on viitonen. Huhhuh joo. Niinhän se. Meillä tulee elokuussa 15 vuotta täyteen avioliittoa. Ja syyskuussa esikoistyttö täyttää 9. Miehen siskon tyttö pääsee heinäkuussa ripille. Kymmenen vuotta ja meillä vietetään peräkanaa ylppäreitä (sikäli kun, mutta toivon niin) ja niitä miehen viiskymppisiä. Tosikoinenkin menee kymmenen vuoden päästä lukioon. Kymmenen vuottahan on toisaalta pitkä aika, eikö niin? Mutta kun ei se vaan enää sitä ole! Lapsena kyllä, mutta tuntuu että vanhetessa ajan vauhti senkun kiihtyy. Eilen siis joka tapauksessa juhlistettiin miehen pyöreitä. Olin laittanut pöydän koreaksi, vieraita oli vähemmän kuin oli kutsuttu, mutta sellaistahan tämä kesä on, kaikilla on paljon menoja (tai no, kaikilla on kyllä nykyisin paljon menoja ympäri vuoden...). Meillä oli mukava ilta istua ystävien kanssa tämän päivän puolelle asti - viimeiset lähtivät joskus kai ennen kahta? En tainnut katsoa kelloa niin tarkkaan. Tänä aamuna syötiin miehen kanssa rääppiäisiä brunssiksi ;) ja mentiin iltapäivällä vanhan ystävän lapsen 5vuotissynttäreille, vuorostaan. Siellä kun jollekin sukulaisille esittäydyttiin, aloin laskea taaksepäin, kuinka kauan tämän synttärisankarin äiti ollaankaan tunnettu ja liki kaksikymmentä vuottahan siihenkin sai taaksepäin laskea! Jos kuitenkin jättäisi näiden vuosien laskemisen tähän ja eläisi tätä päivää. Eihän se elämä siitä miksikään muutu, vaikka laskisi eteen ja taakse kuinka. Parempi pysyä vaan tässä ja nyt, ikäkriisin kourissa tai ilman. June 12 On se vaan hieno :)Tänään sen viimein sain, sen Honda Civic 1.8 Sporttini. Kyllä se vaan on nätti ja aikamoisen herkullinen peli muutenkin :)
  En minä taida enempää sen teknisiä ihanuuksia hehkuttaa, kunhan tyydyn toteamaan, että se kulkee kuin unelma. On sopivan ärtsy ja vakaa. Ja varusteissa löytyy. Ainoa ongelma, minkä kohtasin oli (yllätyyys!) mp3-levyjen soittaminen - ei soitin halunnut niitä soittaakaan. Mutta luulen, että ongelma voi olla levy-formaatissa. Ämppärini ovat normaalilla tiedostoformaatti-levyllä, mutta levy pitäisi kai alustaa mp3-levyksi? Tai jotain. Tuosta digi-viihde-puolesta en vaan tiedä tarpeeksi. Pitää ottaa selvää.
Se yksi puuttuva varuste tuossa Civicissänihän on peruutustutka. Mutta sekään ei puutu kauan :) Mies antaa minulle synttärilahjaksi peruutustutkan, se asennetaan autooni keskiviikkona :)
Kyllä nyt kelpaa ajella! Ihan mahtavaa! June 11 Odottavan pitkä aikaJos toissapäivänä vielä tuntuikin siltä, että asiat rullasivat nopsaan, siihen se sitten tyssäsikin. Sen jälkeen on tuntunut kaikki matelevan. Olen vieläkin ilman sitä autoa, huomiseen aamupäivään asti. Tänään autoliikkeen myyjä lupasi, että auto on valmis noudettavaksi huomenna klo 11. Joten se on sitten nouto lounastauolla ;) Koko työpäivää en jaksa enää odottaa! Tai no, täytyy nyt katsoa, kun töissäkin tuli yksi kiireellinen homma, vaihteeksi. Muutama päivä. Ei sen luulisi olevan niin kovin pitkä aika. Toitsuakin venattiin puoli vuotta! Mutta kun määrähetki on lähellä, on odotus sitäkin pahempi. Vähän niinkun jos kirjasta on jäljellä parikymmentä vikaa sivua, on kamalaa, jos ei ehdi heti lukea niitä loppuun. Ja sitä paitsi vaikka lapset on mökillä, tuntuu yksiautoisuus silti tuottavan säätöä. Eilen olin himassa yksiautoisuuden vuoksi. Koska minulla oli hammaslääkäri aamupäivällä. Pyöräilin hammaslääkäriin, eikä siinä mitään, fillarointi on sinänsä jees, mutta ensinnäkin pelkäsin sadetta joten päälläni oli liian kuuma ulkoilupuku, ja toiseksi tuo siitepöly heitti jälleen keuhkoni tukkoon tuolla, kun en ollut muistanut ottaa avaavaa ennen lähtöä. Töiden jälkeen miehellä oli menoa, joten olisin ollut iltaan asti himassa keskenäni - mikä ei normaalioloissa ole yhtään hullumpi juttu, mutta autottomana ja autokuumeisen levottomana ei napannut yhtään. Totta kai haluan lähteä jonnekin, kun en voi vaan hypätä autoon ja mennä! Levoton mieleni ei jaksanut keskittyä mihinkään, ei edes shoppailuun!!! kun Kamppiin asti pääsin; pääseehän täältä dösälläkin ihmisten ilmoille. Joten istuskelin Narinkkatorilla ihmettelemässä fudisfaneja ja hain Anttilasta Kings of Leonin uusimman CD:n. Äksöniä se oli sekin. Tänään puolestaan tuli kiireellinen lähtö asiakkaalle käymään työpäivän loppumetreillä, mutta minulla nyt ei vaan ollut sitä autoa, jolla mennä. Pääseehän sitä taksilla, ei siinä mitään. Huomenna olisi mahdollisesti myös palveria asiakkaan luona päivän päätteeksi, joten jos sinne lähden, on auto ainakin haettava heti lounaalla. Jos en, voin ehkä malttaa odottaa siiheksi, että lähdetään muutenkin kotia kohti :P Harmi, että ajelemaan ehtii vasta sunnuntaina. Toisaalta, ihan kivaahan tässä on tiedossa ennen sitä, sillä ajelemaan ei ehdi miehen 40-vuotissynttäribileiden vuoksi. Lauantaina illalla juhlitaan niitä, joten perjantai-ilta ja lauantaipäivä menevät valmistellessa. June 09 Autoja mennen tullen Mazda. Sain sen huollosta eilen. Melkein viikonhan se siellä makasi, odottaen että me ehdittiin kuskailla starttimoottoreita eestaas - rikkinäistä alkuperäiselle korjaamolle ja sieltä takuuna uutta tilalle. Ja kyllähän se tällä kertaa näytti starttaavan ihan säännöllisesti, sulaketta polttamatta. Mutta. Se nyki kakkosella. Siitä katosi vääntö 3000 kierroksessa. Se oli syöny öljyä paljon. Olin menettänyt jo luottamukseni siihen ja autokuumeeni oli noussut kovaksi Mazdan seistessä korjaamolla. Johan sitä uutta autoa katseltiin alkuvuodesta. Koeajettiinkin yhtä Mazda3:a. Mutta ensinnäkin itse auto tuntui jotenkin huteralta, ei se muutenkaan oikein natsannut se homma silloin. Myöhemmin keväällä iskin silmäni Honda Civiciin, joten sellaisia oli alustavasti katseltu, mies autoista muutenkin helposti innostuvana ehkä minuakin enemmän. Ja oli sitten bongannut Automaasta käytetyn Civicin, jota vei minut eilen koeajamaan. Ei ehkä tarkoituksella ostaa, mutta... miehen olisi pitänyt tuntea vaimonsa vähän paremmin ;) Enhän minä sieltä suostunut lähtemään ennen kuin oli nimi kauppakirjassa ja tuo 1.8 sport Civic minun! Siinä on peruutustutkaa lukuunottamatta kaikki herkut (automaatti-ilmastointi, luistonesto, vakionopeudensäädin, sähköikkunat ja -peilit, sadetunnistin, kahdet aluvanteet, mp3-cd:itä soittava soitin, kuusi vaihdetta...), se on ärtsy peli, joka kiihtyy nollasta sataan yhtä nopeasti kuin kuskinsa - alle 9 sekunnissa :P Pieni mutta pippurinen, kuten uusi omistajansakin (tai no, haltija, rahoitusyhtiöhän sen omistaa...). Ja se tuntui omalta heti ensi kaarteesta. Kun vielä vaihtotarjous Mazdasta oli tuplat odotusarvosta, käytin ehkä vähän naisellisia painostuskeinojani mieheeni, kunnes oli tingattu myyjän kanssa sopimus, jonka mieskin suostui allekirjoittamaan. Nyt on minulla ensimmäinen oma auto! Tai no, ei aivan vielä, saan sen liikkeestä huomenna tai viimeistään torstaina. Mutta siis on. Vuosimallia 2006, ajettu silti alle 20 000km. Puoli vuotta uudempi kuin tuo Toyotamme, joka puolestaan oli miehen toiveiden mukainen auto. Joten ehkäpä nyt ollaan kumpikin tyytyväisiä, tasaveroisten autojemme kanssa. Vaikka minun onkin paljon vähemmän ajettu, mutta kumminkin. Juuri nyt meillä on kuitenkin vain yksi auto. Mazda ei jäänyt suoraan liikkeeseen eilen, ei. Mutta se oli sunnuntaina laitttu jo nettiautoon myyntiin ja eilen mies alensi sen hintaa, joten tänään olikin yllättäen jo sille yksityisostajissakin kysyntää. Ja heti tärppäsi. Mies vei sen tänään yksityiselle ostajalle, joka maksoi meille siitä vielä vähän enemmän kuin autoliike! Kun hommat alkaa rullata, menee melkein pää pyörälle vauhdista! Mutta minä olen melkein uudenkarhean Honda Civic Sportin onnellinen omistaja :) Hymy on leveä :) Ja mieli on malttamaton - ei millään jaksaisi odottaa vielä päivää tai kahta että saa tuon pelin alle! June 06 Kohmeisin sorminSäätietoja kun katsoo, näyttää tämä meidän kesä aika epätoivoiselta. Sateista, kylmää, kylmää, puolipilvistä, sateista... Mutsikin kanarialta soitellessaan kyseli, pitääkö hänen hommata toppahousut, kun tulee ulkomaille Suomeen. Ei ehkä pahitteeksi... Aika ankeeta. Toissailtana kirjoittelin facebook-statukseeni, että luulin syksyn alkavan syyskuussa eikä kesäkuussa. Duunikaveri kommentoi siihen hauskasti, ettei tässä lama-Suomessa nyt ollut varaa kuin neljän päivän kesään, ens vuonna sitten uudestaan. Mutta voiko muka oikeasti mennä kesä vielä huonommaksi kuin viime vuonna? Juuti nyt ei todellakaan näytä kovin lupaavalta. Ulkona on pilvistä, maa on märkä yön sateista ja lämpömittari tuossa mökin terassilla näyttää kuutta astetta lämmintä. Ja on kesäkuun 6. päivä. Jos vaikka huomenna olisi jo 7 astetta ja maanantaina 8 astetta? Olisi sitten helteet taas kesäkuun loppuun mennessä. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamatokin. Tytöt on olleet mökillä nyt viikon verran mumminsa ja parin serkkunsa kanssa. Tultiin eilen illalla miehen kanssa tänne viettämään viikonloppua yhdessä lasten kanssa. Täällä on tällainen noin 30neliön tupa, ainoa paikka, missä päivällä viitsii olla sisällä, kun kaikki muut tilat on ensisijaisesti nukkumamestoja. Eilinen kylmä ja sateinen päivä oli kuulemma ensimmäinen päivä, kun ei lapsetkaan olleet ulkona oikeastaan ollenkaan, kun jatkuvasti vaan satoi. Käy anopin hermot vähän sääliksi, kun tietää, millaiseksi meno muuttuu, jos muksut kyllästyy... Nukutaan täällä miehen kanssa sellaisessa pienessä nukkuma-aitassa, jossa ei ole kiinteitä sähköjä. Se oli illalla aika kylmä - mutta on onneksi niin pikkuinen tila, että kun mies veti sinne roikalla sähköt ja patterin päälle, oli siellä tunnin kuluttua jo ihan kohtuullisen lämmin nukkumiseen. Kun vielä veti lisäpeiton päälle ja käpertyi lähekkäin nukkumaan, pärjäsi ihan hyvin. Ja nukuttiinkin joku 11 tuntia ihan keposeen, palelematta. Tuli silti illalla mieleen pari elämäni ehkä kylmintä yötä. Toinen Norjassa, missä jouduttiin leiriytymään ennenaikaisesti kun tunneli oli katkaistu huoltotöiden takia. Nukuttiin leirintäalueella pienessä mökissä, jossa oli varusteena kyllä jääkaappi, muttei peittoja eikä lämmitystä. Sellaiset olisi saanut respasta vuokrata, mutta ajateltiin pärjäävämme lakanoilla, olihan kuitenkin kesä. Mutta hah! Yö oli melkoisen viileä ja hytistiin siellä lakanoiden välissä ja jossain vaiheessa lakkasi läheisyyskin lämmittämästä, kun kummallakin oli vaan niin kylmä! Toinen mieleen jäänyt paleltu yö on täältä mökiltä, kun täällä oli väkeä enemmän kuin nukkumapaikkoja (miehellä on melkoisen monta sisarusta) ja nukuttiin miehen kanssa sisseinä tuossa pihalla teltassa - sekin ajalla ennen lapsia. Minulla oli päälläni verkkaripuku ja makuupussin päällä oli peitto, mutta nenäni oli koko yön kohmeessa ja palelin muutenkin. Ehkä minulla oli vähän liikaakin päälläni ja ylläpidin kylmää sillä, mene ja tiedä. Niin tai näin, ei olla sen koommin nukuttu teltassa miehen kanssa. Ja reissuissa preferoidaan oikeita hotelleja. Mutta mökillä ei ole hotellia. Onneksi kuitenkin lämmitettäviä mökkejä, ei täällä sisätiloissa tarvitse palella :) Ulkona on sitten toinen juttu, siihen kun ei oikein itse voi vaikuttaa. Jos on 6 astetta lämmintä, sitten on. Eikä siihen lämppärit auta. Anoppi juuri sanoi, ettei Helsingissä ole 60 vuoteen ollut näin kylmä - kai se sama koskee paljolti muutakin Suomea. Lapissa on satanut lisää lunta ja Oulussakin räntää. Kävin hetki sitten tuolla ulkona napsimassa muutaman valokuvan; sormikkaathan sitä pitäisi kädessä olla ja pilkkihaalari päällä. Sormet on vieläkin vähän kohmeessa, vaikka lämmittelen niitä välillä tuon kahvimukini kanssa. Ilmaston lämpeneminen? Ja pah! June 02 One friggin' mon... no, wait! tuesday Eilen oli maanantai, ei tänään. Ei uskois. Tosin eilenkin oli kaikkea hauskaa säätöä autostereoidenkin lisäksi, mutta ei kyllä tasan mitään verrattuna tähän päivään! Voisinkohan vaan pikakelata tämän iltaan? En oikeastaan halua nähdä, mitä kaikkea tämä päivä vielä voi tuoda tullessaan... Aamu alkoi ihan ok täällä himassa. Normaalien aamupuuhien ohella vetelin jopa tähtiä kynsiini tosikoisen tähti-lakalla, aurinkokin vielä paistoi ulkona, vaikka pilvistä ja sateista oli luvattu. Vedin päälleni farkkuhameen, viime hetkellä kuitenkin päätin vaihtaa tilalle farkut. Astuin ulos ovesta ja onnittelin itseäni viisaasta päätöksestä: ilma oli melko vilpoinen. Ensi töiksemme ajettiin miehen kanssa tuonne muutaman kilsan päähän hakemaan se mazdani korjaamolta. Moottori hurahti käyntiin ärhäkkään kuuloisesti, aivan kuin ihan uudella innolla. Lähdin ajamaan duunia kohti, hyvillä mielin. Oma auto taas alla ja muutenkin asiat näyttivät hyviltä. Laittelin stereoihin kanavat uusiksi ja pian soi autossani taas Rock. Ensimmäinen merkki siitä, että päivä ei ehkä menekään aivan putkeen, oli kun tajusin motarille kiihdytellessäni, että minullahan oli tankki miltei tyhjä! Trippi oli nollautunut huollossa, samoin ajotietokone. Muistelin, että se oli viime viikolla näyttänyt jotain noin 100kilsaa jäljellä ennen kuin on tyhjät tankissa, mutten ollut ihan varma. Olin juuri startannut Shellin pihalta autoa noutaessani - miksi ihmeessä en hogannut tankata siinä? Ajotietokone ei koko matkan aikana osannut uusiksi arvioida bensan riittämistä, joten piti luottaa vaan siihen, että pääsen töihin ja ekalle Shellille sitten kotimatkalla. Ja näin tapahtuikin, ei siinä mitään. Duunin parkkihallissa laitoin känden käsilaukkuuni ja tajuntaani tunki sellainen nagging feeling, että jotain puuttuu. Tunne voimistui ja muuttui ajatukseksi: tietokone puuttui! Olin jättänyt läppärini himaan! Reppuun, eteiseen. Menin kuitenkin toimistoon pohtimaan, mitä teen, luin meilit yhdeltä yhteiskoneistamme, hoitelin juoksevia juttuja ja läpisin niitä näitä. Pyysin esimieheltä ok:n tulla himaan työntekoon, näin sovittiinkin. Lähdin siis kohti kotitoimistoa. En ihan suoraan kuitenkaan. Ensin tankkauksen kautta. Sitten ajoin moikkaamaan yhtä kaveria siinä matkanvarrella, eräässä mestassa potilaana. Ja kun siitä sitten meinasin startata kotia kohti, ehheh, päivä muuttui välttävästä katastrofiksi. Auto oli jälleen täysin kuollut. Ei siinä sitten muuta kuin puhelin kouraan ja soittelemaan. Miehelle: "voisitko katsoa minulle hinurin puhelinnumeron ja mihin auto tällä kertaa viedään?". Hinuriliikkeeseen: "mulla olis täällä yks auto, joka ei starttaa, tarvis hinaa korjaamolle...". Esimiehelle: "nyt katkes kotimatka kuin kananlento, auto levis". Ja niin eespäin. Hinuriliikkeessä sanottiin, että menee puolisen tuntia. Selko. Hain kahviosta leivän ja kahvin ja odottelin. Puljasin meilejäni ja facebookia aikani kuluksi ja odottelin hinausautoa. Joka tuli jopa tunnin päästä! Siitä sitten autoa korjattavaksi taas, ilmeisesti vaihdettu starttimoottori olikin viallinen kapistus, mutta voi olla kyllä vikaa jossain muussakin. Saa nähdä. Tämä viikko tämän kanssa ainakin hujahtaa vielä, koska korjaamiseen ilmestyi parikin mutkaa, joita selvittelin puhelimitse, kun mieheltä loppui kännystä tietty akku kesken kaiken. Ollaan sitten yksiautoisia, mikä on yllättävän haasteellista jopa ilman lasten viemisiä ja hakemisia. Onneksi ne on mökillä! Korjaamolta kävelin ison tien varteen ja jos jotain hyvääkin näistä löytää, niin sen, että sopiva dösä saapui right on que. Puoli minuuttia ehdin siinä olla, juuri sen verran, että melkein sain kännyni selaimen auki aikatauluja ihmetelläkseni. Joten himaan pääsin suht sutjakkaasti. Ja täällähän käkin. Olin aikonut mennä Jumboon vähän shoppaileen tänään, mutta jääpi sitten toiseen kertaan. Olen jumissa kotona. Kummallisesti pätkivän nettiyhteyden kanssa. Ryppyilevän facebookin kanssa. Taidan mennä vaan katsomaan vähän Moonlightingia. Tosin tämän päivän tuuriin kuuluu, että dvd-soitin leviää käsiin ;) June 01 Omapäiset autostereot Oman autoni ollessa korjattavana (starttimoottorihan siitä oli levinnyt ja poltti sulakkeen mennessään) olin tänään duunikeikalla Porvoossa tolla meidän Toyotalla. Olipa sillä mukava pistellä menemään... autokuume sen kun kovenee! Ei sillä etteikö Mazdakin kulje, mutta onhan se vanhan tuntunen jo, ei käy kieltäminen. Asia, joka siinä kuitenkin on ainakin näennäisesti paremmin, on stereot, kuten taisin joskus kirjoittaakin. Siis Bilteman halpikset ei missään tapauksessa laadullisesti ole mitään toitsun integroituja lähelläkään, mutta toiminnallisesti kyllä, ainakin periaatteessa. Miehellä on tapana vääntää vanha sanonta "melkein se lehmäkin lentää" muotoon "periaatteesta se lehmäkin lentää", minä kun hoen tuota periaatteessa-sanaa aivan liikaa. Lienee ammattitauti :P Periaatteessa parempi tarkoittaa siis sitä, että ainakin mazdan sterkuissa on ollut hyvä ajatus, kun on usbi-paikkaa ja sd-korttipaikkaa, jotta voi kuunnella ämpeekolmosia, eikä tarvii puljaa cd-levyjen kanssa. Toteutus vaan hiukka ontuu. N. 130 biisiä per muistiväline on aikas vähän. Täyttää peräti puoli gigaa - ja kun sitä tilaa oikeasti noissa korteissa ja tikuissa riittäisi vaikka koko cd-kokoelmalleni! Mutta ei se vielä mitään, se soitto sitten... huoh. Niillä stereoilla on ihan oma logiikkansa. Jota en ole koskaan oppinut ymmärtämään. Jos minulla on kymmenkunta kansiota tikulla, miksei sterkut soita niitä aakkosissa, vaan jollain ihan omalla randomillaan? Ja jos kansiossa on 15 biisiä identtisellä formaatilla nimettynä, tyyliin vaikkapa 01_jabiisinnimi, miksi ihmeessä se soittaa ensin vain parittomat ja sitten aloittaa parilliset? Tai no, kun olisi edes tehnyt sen loogisesti, mutta kun soitti ensin ykkösen, sitten seiskan ja siitä eteenpäin parittomat ja sitten aloitti kakkosesta soittamaan väliin jääneet. Go figure! Niin, ja lisäksi se arpoo aina biisien väliin 2sekunnin teaserin jostain, ihan randomisti - tai ettei peräti radiosta? Tänään siis olin liikkeellä toitsulla, jonka stereoiden kanssa ei ole noita ongelmia, kun ei ole usbi-portteja tai sd-paikkojakaan. Oli tarkoitus ottaa mukaan pari cd-levyä autoon, kun Porvooseen asti ei yleisesti ottaen kuulu RadioRock, ainoa kanava, jota jaksan kuunnella edes jotenkin - aina en tosin sitäkään, jos sieltä tulee Kotiteollisuuksia (kun Hynynen osais ees laulaa...) ja Maj Karmoja (ei iske kuin Salama!) ja Johnny Casheja (ei jaksa enää Hurtia...) ja Huonoja Doneja ("mä en tiedä mitään, josset säkään tiedä, mitä sinusta kerrotaa-aan...") sun muuta. Korporaatio heittää yleensä aamun kyllä ihan hyvin käyntiin, mutta Juntusta en aina jaksa iltapäivällä kuunnella. Parempi sekin silti Novaa. Niin mutta siis, unohdin ottaa mukaan ceedeitä. Joten olin radion armoilla. Kirjaimellisesti. Aamulla vielä Rokki kuului perille asti, mutta iltapäivällä se rätisi. Ja heitteli minua milloin millekin kanavalle. Yleensä MetroFM:lle. Etenkin kun ajoin himaan noita pieniä peräteitä pitkin Sipoon, Keravan ja Tuusulan kautta. Ironistahan tässä on se, että joskus aikaisemmin harmittelin sitä, ettei Metro kuulunut Porvooseen asti ja nyt kun en sitten olisi sitä halunnut kuunnella ollenkaan, heitti toitsun radio minut sinne Rockilta ihan tavan takaa. Vaikka sinnikkäästi aina painoin takaisin Rockille. Montakohan kertaa... Ihme itsepäisyyttä! |
|
|
